Pitkästä aikaa palkintokorokkeelle – Ilkka Herola huimassa yhdistetyn loppusuoran taistelussa toiseksi

Ilkka Herola kirkasti aikaisemmat maailmancupin kolmossijansa sijoittumalla toiseksi.

Ilkka Herola kirkasti aikaisemmat maailmancupin kolmossijansa sijoittumalla toiseksi. (Kuva AOP)

Voiton vei maailmancupin kokonaiskilpailua johtava Norjan Jarl Magnus Riiber.

YHDISTETTY Ilkka Herola saavutti Saksassa Klingenthalissa pidetyssä maailmancupin osakilpailussa uransa parhaan sijoituksen. Herola kirkasti aikaisemmat kolmossijansa sijoittumalla toiseksi, voiton vei maailmancupin kokonaiskilpailua johtava Norjan Jarl Magnus Riiber.

Viikonlopun viimeisen kilpailun mäkiosuus peruutettiin sääolosuhteiden vuoksi, ja miehet lähtivät hiihtoladulle varakilpailun mukaisessa järjestyksessä. Ilkka Herola pääsi hiihto-osuudelle näin kohtalaisen hyvistä asemista 54 sekuntia Saksan Manuel Faisstin jälkeen kymmenentenä. Riiber puolestaan lähti ladulle vain 15 sekuntia kärjestä.

Herola hiihti kärjen kiinni kolmen kierroksen jälkeen ja myös 20 sekuntia myöhemmin lähtenyt Eero Hirvonen oli noussut mukaan joukkoon. Kymmenen kilometrin kilpailun loppusuoralle tultaessa Herola oli kärjessä, mutta Riiber oli lopulta voittotaistelussa vahvempi.

Norjalainen voitti 0,5 sekunnin erolla, Saksan Fabian Riessle jäi Herolasta vain 0,2 sekuntia. Eero Hirvonen selviytyi viidenneksi 8,3 sekuntia Riiberistä jääneenä. Arttu Mäkiahon sijoitus oli 16., Leevi Mutrun kisa meni pilalle hänen kaaduttuaan kaksi kertaa samassa mäessä ja hän päätyi sijalle 30.

Lue myös: Talvilajeihin tukea lähes miljoona euroa – veroton apuraha Kristalle, Iivolle ja Naisleijonien pronssimitalisteille

Kommentoi Facebookissa