MÄKIHYPPYLEGENDA Nelinkertainen mäkihypyn olympiavoittaja, kuusinkertainen MM-kultamitalisti sekä 13 Suomen mestaruutta voittanut Matti Nykänen on kuollut. Asian uutisoi ensimmäisenä Seiska, joka kertoi 55-vuotiaan Nykäsen menehtyneen sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.
Matti Nykäsen puoliso Pia Nykänen on vahvistanut miehensä kuoleman ja kommentoi MTV:lle yrittäneensä elvyttää miestään viime yönä.
Matti Nykänen nousi kansainvälisesti tunnetuksi urheilusankariksi voitettuaan Oslossa vuonna 1982 suurmäen MM-kultaa hypättyään sananmukaisesti sumuun. Ensimmäisen olympiakultansa Nykänen saavutti vuonna 1984 Sarajevossa. Talviolympialaisissa Calgaryssa vuonna 1988 Matti Nykänen saavutti peräti kolme olympiakultaa, normaalimäestä, suurmäestä sekä joukkuekilpailusta. Veteraanien MM-kultaa mäkihyppylegenda voitti vielä vuonna 2011 Harrachovissa.
Matti Nykänen siirtyi urheilu-uransa jälkeen estradeille laulajana. Ympäri Suomea keikoillaan kiertänyt Nykänen muistetaan myös kuolemattomista lausahduksistaan, kuten ”elämä on laiffii”, ”ehkä otin, ehkä en” sekä ”se on fifty-sixty”. Entisellä urheilutähdellä oli myös terveysongelmia tuoneita vaikeuksia alkoholin kanssa. Alkoholinkäyttö myötävaikutti myös Nykäsen saamiin rikostuomioihin pahoinpitelyistä, jotka kohdistuivat muun muassa hänen puolisoonsa Mervi Tapolaan.
Nykänen oli elämänsä aikana viisi kertaa naimisissa ja hänellä on kolme lasta. Suomen kansalle tutuiksi tulivat myrskyisät häämatkat, joista raportoi näyttävästi Seura-lehti.
Matti Nykänen on palkittu elämäntyöstään Suomen Urheilugaalassa. Hänen mitalinsa ovat Suomen Urheilumuseon hallussa, jonne ne päätyivät aikakauslehden järjestämän kansalaiskeräyksen avulla.
Lue myös: Mäkisankarin hyppy sumuun – Matti Nykäsen hahmo ponnistaa seuraavaksi teatterin lavalla
Kommentoi Facebookissa