Rattijuoppo ajoi henkilöautonsa junaraiteille – pelastuslaitos siirsi auton ja poliisi miehen

Poliisi toivoo saavansa asiaan selvyyttä autoa ajaneen miehen kuulustelussa.

Poliisi toivoo saavansa asiaan selvyyttä autoa ajaneen miehen kuulustelussa. (Kuva AOP)

Henkilöauton kuljettaja ajoi päihtyneenä Lapinlahden asemalaiturilta junaraiteille.

RATTIJUOPUMUS Henkilöauton kuljettaja ajoi sunnuntai-iltana noin kello seitsemän aikaan Lapinlahdella asemalaiturilta junaraiteille. Ensimmäisenä paikalle tullut pelastuslaitoksen henkilöstö siirsi auton pois raiteilta.

Kuljettajan lisäksi autossa ei ollut muita matkustajia eikä hän loukkaantunut tilanteessa. Autoa ajanut paikkakuntalainen mies puhalsi alkometriin 1,8 promillen lukeman. Hänet otettiin kiinni epäiltynä törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen.

Tapahtumien kulku ei ole vielä tarkemmin poliisin tiedossa. Poliisi toivoo saavansa asiaan selvyyttä autoa ajaneen miehen kuulustelussa.

Lue myös: Rattijuoppo peruutti poliisiauton keulaan – karkuun lähtenyt kuljettaja yritti piiloutua lumikasaan

Kommentoi Facebookissa