Pohjois-Euroopan suurin jalkinevalmistaja arvostaa kädentaitoja – ”Hyvät työntekijät ovat talon kruunu”

Kolmannen polven kenkätehtailija, toimitusjohtaja Juha Jokinen sanoo kotimaisten jalkineiden olevan tällä hetkellä kovassa nosteessa. – Avainsanoina ovat laatu ja käyttömukavuus.

Kolmannen polven kenkätehtailija, toimitusjohtaja Juha Jokinen sanoo kotimaisten jalkineiden olevan tällä hetkellä kovassa nosteessa. – Avainsanoina ovat laatu ja käyttömukavuus. (Kuva Anne Anttila)

Sieviläiset tunnetaan erityisesti vaihteleviin olosuhteisiin tehdyistä turva- ja ammattijalkineista.

SUOMI 100 Sievin Asemakylällä, noin 500 asukkaan kylätaajamassa sijaitsee maailmalla tunnetun Sievin Jalkineen kenkätehdas sekä yrityksen pääkonttori. Kahdesta tehtaasta toinen pyörii Oulaisissa.

Moni asiasta tietämätön saattaa ihmetellä, miten Pohjois-Euroopan suurin jalkinevalmistaja on valinnut asemapaikakseen pienen kylätaajaman. Kolmannen polven kenkätehtailijan, toimitusjohtaja Juha Jokisen mukaan yrityksen sijaintiin on hyvät perustelut ja ennen kaikkea perinteet.

– Olemme Sievin Jalkineen syntylähteellä, sillä isoisäni Lauri Jokinen perusti Sievin Asemakylälle jo vuonna 1951 pienen kenkäpajan. Hän palkkasi verstaaseensa neljä suutaria ja ryhtyi valmistamaan lapikkaita ja nahkasaapikkaita.

Idearikas Lauri Jokinen oli lisäksi myös hyvä kauppamies, joka hankki ja myi mitä asiakas vain kulloinkin tarvitsi. Isoisä keksi aikoinaan erinomaisen keinon tuotannon tehostamiseen.

– Koska nahkasaappaiden ja lapikkaiden teko oli hidasta, Lauri ryhtyi valmistamaan kumiteräsaappaita. Kyseisessä jalkineessa nahkavarsi liitettiin valmiiseen kumiterään ja lopputuloksena oli nopeammassa ajassa valmistettu kelpo jalkine. Näin isoisäni sai parimäärää kasvatettua ja liikevaihtoa nostettua, Juha Jokinen kertoo.

Pitkäaikaisiin työntekijöihin lukeutuva Jorma Kohtaniemi viihtyy työssään nykyajan suutarina. – Jalkineiden valmistus on edelleen käsityötä, vaikka osa työvaiheista on korvattu tekniikalla.
Pitkäaikaisiin työntekijöihin lukeutuva Jorma Kohtaniemi viihtyy työssään nykyajan suutarina. – Jalkineiden valmistus on edelleen käsityötä, vaikka osa työvaiheista on korvattu tekniikalla. (Kuva Anne Anttila)

Lisää tekeviä käsiä

Sievin Jalkine on kasvanut vuosikymmenten saatossa Suomen suurimmaksi kengänvalmistajaksi. Tehdas tarjoaa työpaikan lähes 500 henkilölle. Toimitusjohtaja Juha Jokinen on tyytyväinen tilanteeseen ja luottaa tämän hetken näkymien pohjalta myös tulevaisuuteen.

– Kotimaiset jalkineet ovat hyvässä nosteessa ja pystymme vastaamaan omalla tuoteperheellämme kysyntään. Tuotannollinen tavoitteemme on tehdä 5 000 paria päivässä ja tämän saavuttamiseksi tarvitsemme lisää myös tekeviä käsiä.

Sievin Jalkine rekrytoi koko ajan uusia työntekijöitä. Henkilöstömäärä kasvoi viime vuonna noin 40 hengellä ja myös kuluvan vuoden osalta tarve on lähes samansuuruinen. Toimitusjohtaja Jokinen antaa arvoa tehtaansa jokaiselle työntekijälle.

– Hyvät työntekijät ovat tämän talon kruunu. Valitettavasti haasteista suurin on ammattitaitoisen työvoiman löytäminen. Vaikka apuna käytetään koneita, niin jalkineiden tekeminen on yhä edelleen käsityötä.

Ja koska jalkineiden valmistajille ei ole Jokisen mukaan omaa ammattikoulutusta Suomessa, Sievin Jalkine kouluttaa heidät itse.

– Ammattiin perehdyttäminen tapahtuu niin sanotusti mestari-kisälli -periaatteella. Kengänvalmistus on edelleen ala, jonka automatisointi kokonaan on vaikeaa, Jokinen luonnehtii.

Jalkine haastaviin olosuhteisiin

Sievi tuntee suomalaiset askeleet. Tällä johtoajatuksella Sievin Jalkine on rakentanut ympärilleen kattavan ja tunnetun tuoteperheen, jonka kokonaisvahvuus on jatkuvasti 250 erilaista jalkinemallia työ- ja vapaa-aikaan. Tuoteperheen veturina toimivat edelleen turvajalkineet, joista Sievi perinteisesti tunnetaan parhaiten.

– Olemme työ- ja turvakenkäpuolen edelläkävijöitä. Ensimmäiset työjalkineet tulivat tuotantoomme jo vuonna 1964, vaikka teollisuudessa ryhdyttiin vasta 1970-luvulla kiinnittämään huomiota työturvallisuuteen. Ajan saatossa turvallisuuteen liittyvät vaatimukset ovat kasvaneet ja tämä näkyy myös tuotekehitystyössä, toimitusjohtaja Jokinen kuvailee.

Tuotekehitys on valjastettu kehittämään vuosi vuodelta parempia työjalkineita ja soveltamaan uusinta teknologiaa sekä entistä parempia materiaaleja. Suunnittelussa huomioidaan turvallisuuden lisäksi myös työympäristön vaatimukset sekä käytännön mukavuus ja helppous, eikä ulkonäköäkään ole unohdettu.

Juha Jokisen mukaan kylmä, kosteus ja liukkaus asettavat kengälle vaatimuksia, jotka täytyy ottaa huomioon jo suunnitteluvaiheessa.

– Materiaalin täytyy olla kestävää ja kosteutta hylkivää. Talvikengissä myös lämmöneristyksen tulee olla hyvä ja pohjan pitävä. Nykypäivän jalkineen tulee toimia joka säällä ja kaikissa olosuhteissa, Juha Jokinen tietää kertoa.

Sievin Jalkineella on kattava tuoteperhe, jonka veturina toimivat edelleen turvajalkineet.
Sievin Jalkineella on kattava tuoteperhe, jonka veturina toimivat edelleen turvajalkineet. (Kuva Anne Anttila)

Armeija marssii sieviläisillä

Tuoteperheen uusin jäsen on metsureille ja rakennustyömiehille suunnattu sahasuojauskenkä.

– Metsätöitä harrastavana olen päässyt testaamaan kenkää myös itse. Jalkine toimii ääriolosuhteissa, on mukava pitää ja ulkonäkönsä puolesta näillä turvakengillä kehtaa mennä metsätöiden jälkeen vielä kauppaankin, toimitusjohtaja Jokinen myhäilee.

Sievin Jalkine tunnetaan erityisesti varsikengistään, joilla muun muassa Suomen armeija on marssinut jo vuosikymmeniä. Myös Posti luottaa sieviläisiin.

Tulevaisuudessa myös Ruotsin puolustusvoimat astelevat sieviläisillä, sillä Jokisen perheen luotsaama kenkätehdas sai vuoden 2016 syksyllä suurtilauksen Taistelijain jalkineesta. Sopimus optioineen on 212 240 paria ja tilauksen kokonaisarvo on noin 17 miljoonaa euroa. Kaupan työllistävä vaikutus on noin 100 henkilötyövuotta.

– Olemme todella tyytyväisiä. Tämä tukee sitä, että suomalaista laatua arvostetaan myös ulkomailla. Ruotsin lisäksi suurimmat vientimaat ovat Norja, Tanska, Saksa ja Englanti. Myös Venäjän kauppa on piristynyt, vaikka kokonaisuudessaan se on edelleen hyvin pientä. Viennin osuus kokonaistuotannosta on noin 50 prosenttia, toimitusjohtaja Jokinen selvittää.

Kotimaisten kenkien valmistajana Sievin Jalkine on pärjännyt hyvin myös kisassa halpatuontia vastaan.

– Panostamme laatuun. Vahvuuksiamme ovat suomalaiseen jalkaan sopiva lesti, käyttömukavuus ja kestävyys. Lisäksi arvot, asenteet ja erikoistuminen turvajalkineisiin ovat yrityksemme kantavia voimia, Jokinen määrittelee.

Kommentoi Facebookissa