LUMITILANNE Talvi ei tänä vuonna enää yllättänyt autoilijoita niin pahasti kuin aikaisemmin, ennustettuja etelän lumisateita edeltävänä päivänä tosin pääkaupungin talvirenkaanvaihdossa oli tuntikausien jonoja. Lunta satoi lähinnä Uudellamaalla, jossa sitten saatiin aikaiseksi myös ketjukolareita.
VR perui junavuoroja jo ennakolta, joten ei mitään uutta etelärintamalta. Pääkaupunkiseudulla sijaitsevassa Myllypuron liikuntapuistossa oleva kuplahalli romahti lumimyräkässä, mutta niin se teki viime tammikuussakin.
Porvoossa lunta on kertynyt noin 12 senttiä, mutta länsirannikolla lumitilanne on pyöreä nolla. Kylmä tuuli saa sään tuntumaan etelässä kuitenkin entistä kylmemmältä. Lumisateet jatkuvat etelärannikolla myös tänään ja huomenna, mutta ne siirtynevät hieman sisämaahan.
Lapissa lunta on nollan ja seitsemän senttimetrin välillä. Pohjoisessa on lähipäivinä kireämpiä pakkasia, yli kymmenenkin pakkasasteen. Ja ne tarkoittavat hyvää tulevaisuutta Lapin laskettelurinteille, sillä lumitykit vaativat onnistuneeseen lumetukseen miinusasteita.

Levillä ollaan kovien tavoitteiden edessä, sillä eturinteiden Express-hissi on jo auki, mutta perjantaina 11.11. on tarkoitus laskea ensimmäiset laskut. Samana päivänä kisataan Levi Lapland Kidz Race ja viikonloppuna paikkakunta isännöi Levi Black -kisarinteellä käytävää pujottelun maailmancupin avausta.
Marraskuun 18.-21. päivä vuorossa ovat naisten ja miesten pujottelun sekä suurpujottelun FIS-kisat, jonka jälkeen on tavoitteena avata Gondoli2000-hissi. Marraskuun 29.-30. päivinä kisataan Eurooppa Cupin miesten pujottelu.
Rukalla rinteitä on auki jo neljä kappaletta, kaksi rinnettä Saaruassa, Kuru sekä Kylän lasten rinne. Tänään ja viikonlopuksi on tarkoitus saada auki myös Eturinteen Ykkönen ja Kakkonen. Pyhällä kaksi rinnettä on parhaillaan lumetuksessa, laskettelukausi käynnistyy 11.11. klo 10.
Himoksen kahdeksaa rinnettä lumetetaan parhaillaan ja kausi aukaistaan 19.11. Tahkolla lumetetaan viittä rinnettä, tavoite on saada ne auki marraskuun kolmannella viikolla. Jyväskylän Laajavuoressa aiotaan aukaista rinteitä perjantaina 18.11., Talman hiihtokeskus Sipoossa on jo avannut harjoittelurinteensä. Vihti Ski Center pyrkii avaamaan päärinteensä tänään.
Hyvä on myös hiihtäjän hiihdellä, sillä ainakin pohjoisessa ensilumen ladut on myös jo avattu. Voit seurata tarkempia rinne- ja latutilanteita laatikossa olevista linkeistä.

Kommentoi Facebookissa