Poliisi kaipaa havaintoja pienestä karhunpennusta – pennusta itsestään ei ole vaaraa ihmisille

Karhunpentu on pienikokoinen ja painaa arviolta 4–6 kg. (Kuva Poliisi)

Emo voi olla vaarallinen ihmiselle, mikäli se kokee ihmisen olevan uhka pennulleen.

KARHUNPENTU Itä-Suomen poliisi kertoo, että Kontiolahden Kulhossa, Pönkäniemen alueella on tehty useampi havainto karhunpennusta maanantain ja tiistain 21.-22.4.2025 aikana.

Viimeisimmät havainnot talvella 2025 syntyneestä karhunpennusta ovat 22.4.2025 iltapäivältä noin kello 17 aikaan. Karhunpentu on pienikokoinen ja painaa arviolta 4–6 kg. Pennusta itsestään ei ole vaaraa ihmisille. Emo voi olla vaarallinen ihmiselle, mikäli se kokee ihmisen olevan uhka pennulleen.

Pentukarhuun liittyvistä havainnoista voi ilmoittaa hätäkeskukseen, mutta karhua ei tule aktiivisesti lähestyä tai etsiä. Poliisi toivoo, että Kulhon alue rauhoitettaisiin eikä alueella olisi ylimääräistä liikennettä, jotta emolla olisi mahdollista tavoittaa pentu ja viedä se ihmisasutuksen keskeltä pois.

Poliisi tekee asiassa yhteistyötä eri yhteistyökumppaneiden, kuten Luonnonvarakeskuksen, Pohjois-Karjalan riistakeskuksen ja eläintarhojen kanssa. Poliisi seuraa tilannetta ja tekee tarvittavia ratkaisuja tilanteen niin vaatiessa.

Lue myös: Karhu vieraili kuusi kertaa pihamaalla – ”Myös silloin kun ihmisiä liikkui alueella”

Kommentoi Facebookissa