KOTIHÄLYTYKSET Julkisuudessa on uutisoitu koronaviruksen aiheuttamien poikkeusolojen vaikutuksesta poliisin kotihälytystehtäviin. Uudenmaan alueella kotihälytystehtäviä on eniten Helsingissä. Kuluvana vuonna poliisille on tullut yhteensä noin 2700 kotihälytystehtävää.
Kotihälytystehtäviä on tullut viime viikkoina jonkin verran enemmän kuin vastaavana ajankohtana edellisvuosina. Erityisesti niin kutsutut meteli- ja häiriökeikat ovat lisääntyneet eli poliisi on hälytetty paikalle häiritsevän metelin tai häiriökäyttäytymisen vuoksi. Kotihälytystehtävät jakautuvat viikon eri päiville ja vuorokauden eri aikoihin. Häiritsevän metelin vuoksi poliisi hälytetään paikalle useimmiten viikonloppuöisin.
Hälytystehtäviä koskevista tilastoista selviää, että on varsin tavallista, että tiettyihin kohteisiin tulee toistuvasti tehtäviä – toisinaan jopa useita saman päivän aikana. Voi esimerkiksi käydä niin, että naapurit ilmoittavat metelistä tai muusta häiritsevästä käytöksestä ja tilanne rauhoittuu, kun poliisi on paikalla, mutta jatkuu taas hetkeä myöhemmin.
Alkuvuotta koskevien alustavien tietojen mukaan noin kolmasosa Helsingin kotihälytystehtävistä on liittynyt lähisuhdeväkivaltaan. Poliisin tietoon tullutta rikollisuutta kuvaavan tilaston perusteella pahoinpitelyiden ja lähisuhdeväkivaltarikosten määrissä ei näy toistaiseksi nousua.
– Tietoon tulleiden lähisuhdeväkivaltarikosten määrä on pikemminkin laskusuuntainen. Nousua ei ole myöskään siinä suhteessa, missä määrin pahoinpitelyitä tapahtuu yksityisasunnoissa, sanoo Helsingin poliisilaitoksen Rikostutkintayksikön johtaja, rikosylitarkastaja Jonna Turunen.
Tällä hetkellä noin puolet tapahtuu julkisella paikalla ja puolet yksityisellä paikalla, kuten yksityisasunnoissa tai asumispalveluyksiköissä.
– Yleisellä paikalla tapahtuneiden pahoinpitelyiden määrä on noususuhtainen ja yksityisasunnoissa tapahtuneiden määrä laskusuhtainen, Turunen jatkaa
Lähisuhdeväkivaltaan liittyy aina piilorikollisuutta, eli kaikki tapaukset eivät tule koskaan poliisin tietoon, myöskään poikkeusaikoina. Ilmoituksen tekeminen voi viivästyä tai tapahtunut jäädä kokonaan ilmoittamatta poliisille. Poliisipartio kirjaa aina rikosilmoituksen, mikäli kotihälytystehtävällä on syytä epäillä lähisuhdeväkivaltaa.
Jos herää huoli lapsesta, nuoresta, muusta läheisestä tai naapurista, on tärkeää, että asiaan puututaan ja siitä ilmoitetaan viranomaisille. Lasten ja nuorten kohdalla lastensuojeluviranomaisille voi ilmoittaa huolestaan lastensuojeluilmoituksen kautta.
– On ensiarvoisen tärkeää, että me kaikki reagoimme huolta aiheuttaviin tilanteisiin matalalla kynnyksellä. Poliisi toimii kuten muinakin aikoina tavoitteenaan puuttua tehokkaasti ennakolta, ennen kuin mitään vakavampaa tapahtuu. Ennalta estäminen on poikkeusoloissakin keskeistä poliisin toiminnassa, Turunen toteaa.
Lue myös: Syntymäpäivät muuttuivat vaarallisiksi – vieraita uhattiin omatekoisella pistoolilla
Kommentoi Facebookissa