Poliisi selvitti jalankulkijan kuoleman pysäköintialueella – ”Usean ikävän ja inhimillisen sattuman summa”

Pian poliisin jälkeen paikalle saapuivat pelastuslaitoksen ja ensihoidon yksiköt. (Kuvituskuva Poliisi)

Autoilijan vauhti oli hyvin hiljainen, eikä alkoholilla ole osuutta onnettomuuteen.

ONNETTOMUUS Lounais-Suomen poliisi on jatkanut Paimiossa ennen joulua tapahtuneen liikenneonnettomuuden selvittämistä. Onnettomuudessa kuoli yksi henkilö.

Onnettomuus tapahtui 22. joulukuuta kello 15.40 Paimion keskustassa osoitteessa Vistantie 10, kun pysäköintialueella liikkunut jalankulkija jäi henkilöauton alle. Pian poliisin jälkeen paikalle saapuivat pelastuslaitoksen ja ensihoidon yksiköt. Uhri menehtyi välittömästi onnettomuuden seurauksena.

Poliisi tutkii asiaa liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kuolemantuottamuksena. Lisäksi poliisi tekee asiassa kuolemansyyntutkinnan. Onnettomuuden aikaan tapahtumapaikalla oli hämärää. Autoilijan vauhti oli hyvin hiljainen, eikä alkoholilla ole osuutta onnettomuuteen. Sekä epäilty että uhri ovat molemmat syntyneet 1950-luvulla.

Sääolosuhteet, osallisten ikä sekä muut poliisin selvitystyössä ilmenneet seikat osoittavat, että kyse on ollut usean ikävän ja inhimillisen sattuman summasta.

Lue myös: Ketjukolarin syyt selviävät – täysperävaunuyhdistelmä törmäsi edellä ajaviin henkilöautoihin

Kommentoi Facebookissa