MÄKIHYPPY Keski-Euroopan mäkiviikko alkoi suomalaiskilpailijoiden osalta vaatimattomasti. Vain kaksi suomalaiskotkaa selviytyi Oberstdorfissa varsinaiseen kilpailuun, eikä kumpikaan heistä yltänyt toiselle kierrokselle.
Vasta 18-vuotias Vilho Palosaari oli kuitenkin positiivinen yllättäjä. Hän oli parhaana suomalaisena 34:s, mikä oli hänen paras suorituksensa mäkihypyn maailmancupissa toistaiseksi.
Palosaari oli Oberstdorfissa ainoa suomalaisvalopilkku. Antti Aalto oli tuloksissa 38:s, mikä oli ehdoton pettymys. Aallon hyppyvireen odotettiin riittävän maailmancupin pisteille.
Vieläkin suurempi pettymys oli Niko Kytösahon karsiutuminen varsinaisesta kilpailusta. Kytösaho on väläytellyt tällä kaudella maailmancupissa, mutta hänen suoriutumistaan vaivaa yhä epätasaisuus.
Mäkiviikolla on mukana neljä suomalaista. Eetu Nousiainen jäi Kytösahon tavoin karsintaan.
Oberstdorfissa ylivoimaiseen voittoon leiskautti Norjan Halvor Egner Granerud. Hän päihitti toiseksi sijoittuneen Puolan veteraanihyppääjän Piotr Zylan 13,4 pisteellä. Mäkiviikon kolmen vuoden takainen voittaja Puolan Dawid Kubacki oli kolmas.
Mäkiviikko jatkuu Garmisch-Partenkirchenissa perinteikkäällä uudenvuoden kilpailulla. Karsinta siihen koitokseen ponkaistaan uudenvuodenaattona.
Teksti Otto Palojärvi
Lue myös: Aivan erilainen projekti kuin Qatarissa – täällä pelataan seuraava jalkapallon MM-turnaus
Kommentoi Facebookissa