Poliisi tutki tankkausasemiin kohdistuneita rikoksia – samalla takavarikoitiin yli sata kiloa räjähdysainetta

Käteistä rahaa ei juurikaan enää käytetä maksuvälineenä polttoaineiden tankkausautomaateilla. (Kuvituskuva Fotolia)

Lisäksi takavarikoitiin huumausainekasvattamo sekä kotietsintöjen yhteydessä ampuma-ase ja patruunoita.

RIKOSSARJA Hämeen ja Itä-Uudenmaan poliisilaitosten alueilla on tapahtunut kesä- ja heinäkuun aikana useita polttoaineiden tankkausasemiin kohdistuneita rikoksia. Tankkausasemien maksuautomaatteja oli anastettu tai yritetty anastaa.

Rikoksilla aiheutetut vahingot ovat nousseet kymmeniin tuhansiin euroihin, mutta teoilla saatu rikoshyöty on ollut vähäinen erityisesti siitä syystä, että käteistä rahaa ei juurikaan enää käytetä maksuvälineenä.

Hämeen poliisi on käynnistänyt asiassa esitutkinnan, jonka seurauksena neljä henkilöä on otettu kiinni. Heistä kaksi on ollut pidätettynä ja kaksi vangittuina.

Esitutkinnan aikana paljastettiin rikoksia, joiden seurauksena poliisi takavarikoi yli sata kiloa räjähdysainetta, huumausainekasvattamon sekä anastetuiksi epäiltyjä työkoneita. Lisäksi kotietsintöjen yhteydessä takavarikoitiin ampuma-ase ja patruunoita.

Lue myös: Kuorma-autojen tankeista anastettiin 1000 litraa polttoainetta – kanisterit lastattiin aamuyöllä pakettiautoon

Kommentoi Facebookissa