HIRVENMETSÄSTYS Poliisi tehostaa hirvieläinten metsästyksen valvontaa 28.9.–25.10.2026 välisenä ajanjaksona. Valvontaa toteutetaan hirvenmetsästyskauden ollessa vilkkaimmillaan ja metsästysseurojen toiminnan ollessa aktiivisimmillaan.
Luonnonvarakeskuksen tilastojen mukaan hirvenmetsästykseen osallistui vuonna 2025 noin 111 000 metsästäjää, ja hirvisaalis oli 41 225 eläintä. Riistalihan laskennallinen arvo oli noin 58 miljoonaa euroa. Hirvieläinten metsästykseen osallistuneille metsästäjille kertyi yli 1,5 miljoonaa hirvieläinten metsästyspäivää.
– Hirvenmetsästys on pääosin vastuullista toimintaa, mutta valvonnalla haluamme varmistaa, että turvallisuusmääräyksiä noudatetaan kaikissa tilanteissa. Metsällä liikkuu samanaikaisesti useita metsästäjiä, minkä vuoksi jokaisen on tunnettava vastuunsa ja käsiteltävä asetta erityisen huolellisesti, sanoo poliisitarkastaja Tuomo Korhonen Poliisihallituksesta.
Hirvieläinten metsästys on muuta riistanmetsästystä tarkemmin säädeltyä. Järeiden aseiden sekä tehokkaiden patruunoiden ja luotien käytön vuoksi valvontaan liittyy aina myös merkittäviä turvallisuusnäkökohtia. Valvottavia asioita ovat muun muassa päihteettömyys, kyky toimia aseen kanssa sekä turvallisuusmääräysten noudattaminen.
Valvontaa tehdään yhteistyössä Metsähallituksen, Rajavartiolaitoksen ja Tullin kanssa.
Lue myös: Hirvikolareiden riski kasvaa syksyllä – suurin riski on iltaisin, iltayöstä sekä aamuhämärässä

Kommentoi Facebookissa