TAPON YRITYS Poliisi kertoi perjantaina tutkittavana olevasta, samana aamuna tapahtuneesta epäillystä törkeästä ryöstöstä Jämsässä. Esitutkinnan edistyessä väkivallanteon tutkinta muuttui tapon yrityksen epäilyksi. Rikoksesta epäillään kahta miestä, joita ei ole tavoitettu.
Uhri on perussuomalaisten Keski-Suomen vaalipäällikkö Pekka Kataja. Keskisuomalainen-lehdelle tapahtuneesta kertonut Kataja sai kotiovellaan tapahtuneen väkivallanteon seurauksena kallonmurtuman ja lievän aivoverenvuodon, lisäksi kolme kylkiluuta murtui. Häntä oli lyöty useasti vasaralla.
Katajaa hoidetaan Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa. Hän itse kertoi Keskisuomalaiselle tekijöiden olevan ”arabinnäköisiä”, mutta poliisi ei vahvista tuntomerkkejä.
– Olemme saaneet varsin erilaisia ja keskenään ristiriitaisia tietoja tekijöistä, joten emme voi tässä vaiheessa rajata tuntomerkkejä, rikoskomisario Annukka Liukkonen kommentoi lehdelle.
Perussuomalaiset kertoo tiedotteessaan, että kaksi miestä olisi tullut Katajan kotiovelle, maininneet tämän nimeltä ja sanoneet tuovansa jotakin lähetystä perussuomalaisilta. Kun Kataja oli avannut oven, miehet olivat käyneet hänen kimppuunsa.
– Kaikki viittaa siihen, että kyseessä ei ole satunnainen rikos vaan nimenomaan Katajaan ja hänen puoluepoliittiseen toimintaansa kohdistunut isku ja henkirikoksen yritys, puheenjohtaja Jussi Halla-ahon allekirjoittamassa tiedotteessa todetaan.
Halla-ahon ja puoluesihteeri Simo Grönroosin mukaan yhteen puolueeseen kohdistuva jatkuva demonisointi ja hysterian lietsominen voivat johtaa väkivaltaan ja luoda ilmapiiriä, jossa kyseisen puolueen edustajien koetaan olevan lainsuojattomia ja vapaata riistaa.
Poliisi jatkaa 17.7.2020 tapahtuneen väkivallanteon tutkintaa ja pyytää havaintoja tapahtumasta numeroon 050-4560471 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.keski-suomi@poliisi.fi
Kommentoi Facebookissa