Porsche 911:n seuraava sukupolvi esitellään syksyllä – hybridiversio seuraa myöhemmin perässä

Porsche 991-korityyppi alkaa nyt olla jo elämänsä ehtoopuolella.

Porschen 991-korityyppi alkaa nyt olla jo elämänsä ehtoopuolella. (Kuva Porsche)

Muodot muuttuvat entistä terävämmiksi erityisesti puskurien sekä valojen alueella.

AUTOT Porsche 911 kuuluu niihin automaailman ikoneihin, joiden ei sovi koskaan muuttua liiaksi. Ensimmäinen 911 esiteltiin vuonna 1963, ja saman peruskorin voimin mentiin peräti 34 vuotta. Vuonna 1997 lanseeratussa 996-mallissa käytettiin täysin uuden korin lisäksi ensimmäistä kertaa nestejäähdytteistä tekniikkaa, ja samaa reseptiä hyödynnettiin myös 997-koodilla tunnetussa seuraajassa.

Syksyllä 2011 esitelty nykyinen 991 sai sen sijaan jälleen täysin uuden korin, joka oli edeltäjää sulavalinjaisempi ja takasi myös matkustajille paremmat tilat. 991-korityyppi alkaa nyt olla jo elämänsä ehtoopuolella, koska seuraaja on aivan nurkan takana. 992-koodin saava seuraava 911 ei ole kuitenkaan täysin uusi, koska autossa hyödynnetään edelleen samaa pohjalevyä ja peruskoria.

Muodot muuttuvat entistä terävämmiksi erityisesti puskurien sekä valojen alueella, ja niihin tulee vaikutteita Porschen jo konseptina esittelemästä Mission E -sähköautosta. Carrera– ja Carrera S -malleissa käytetään edelleen ahdettuja kuutosboksereita, mutta ne saavat lisätehoa 48 voltin sähköjärjestelmän mukanaan tuomasta kevythybridiratkaisusta. Se saa aikaan 20 hevosvoiman sekä 70 newtonmetrin lisäpotkun, ja itse moottorienkin teholukemat kasvavat.

Niinpä Carrera-perusmallissakin pitäisi olla tasan 400 heppaa, ja S-version tehot kirjataan 450 hevosvoiman lukemaan. Autobahnien kuninkaana tunnettu Turbo S liikahtaa puolestaan peräti 620 hepan voimin, ja lisää on luvassa myöhemmin lanseerattavien seuraavan sukupolven bokserikoneiden myötä. Vapaasti hengittävien moottorien ystävät joutuvat sen sijaan pettymään, koska nykyinen GT3 on jäämässä lajinsa viimeiseksi. Nelilitrainen vapari korvataan 3,8-litraisella tuplaturbolla, mutta tehot kasvavat samalla 550 hevosvoimaan.

Nykyinen Porsche 911 oli edeltäjäänsä sulavalinjaisempi ja takasi myös matkustajille paremmat tilat.
Nykyinen Porsche 911 oli edeltäjäänsä sulavalinjaisempi ja takasi myös matkustajille paremmat tilat. (Kuva Porsche)

Suurin mullistus on 911:n mallivalikoimaan lisättävä hybridiversio. Sitä ei kuitenkaan tuoda markkinoille heti, vaan sähköavusteisen urheiluauton vuoro koittaa vasta vuoden 2023 tienoilla. Pistokehybridi-911:ssä hyödynnetään ahdetun kolmilitraisen bokserikuutosen ja sähkömoottorin yhdistelmää, joka tuo mukanaan 485 hevosvoiman kokonaistehon ja reilun 760 newtonin maksimiväännön. Akkujen kapasiteetti on Porschen insinöörien suunnitelmien mukaan 10,8 kWh, jonka pitäisi riittää yli 60 kilometrin sähköiseen toimintasäteeseen.

Tämäkin 911 kehitetään kuitenkin suorituskyky etusijalla. Niinpä auton pitäisi kiihtyä nollasta sataan 3,5 sekunnissa, ja huippunopeutta riittää 317 km/h:n verran. Tarjolle tulee myös lisävääntöä 20 sekunnin ajaksi, ja hybridi on haluttaessa nelivetoinen. Taloudellisuutta kohennetaan puolestaan rullausmoodilla, eli ekohenkisyyttäkään ei unohdeta. Pistokehybridin vaihteistosta ei ole vielä varmuutta, mutta muut 911:t saavat upouuden kahdeksanpykäläisen PDK-kaksoiskytkinlaatikon.

Uusi 992 tuodaan ensimmäistä kertaa suuren yleisön silmien eteen lokakuisessa Pariisin autonäyttelyssä. Siellä nähdään taka- sekä nelivetoiset Carrera S -mallit, ja muut versiot seuraavat vähitellen perässä. 992-korinen auto on muuten todennäköisesti viimeinen omalle pohjalevylleen tehty 911, koska seuraavassa sukupolvessa siirrytään perinnetietoisten kauhuksi VW-konsernin yhteisen perusrakenteen käyttöön.

Kommentoi Facebookissa