Porschen suosikki-SUV saa faceliftin – Macanille hillitty kasvojenkohotus ja tuoretta tekniikkaa

Macanin sporttinen SUV-tyyli on vedonnut asiakkaisiin suorastaan erinomaisesti.

Macanin sporttinen SUV-tyyli on vedonnut asiakkaisiin suorastaan erinomaisesti. (Kuva Porsche)

Sporttinen katumaasturi on kohonnut Porschen myydyimmäksi malliksi.

AUTOT Tänä vuonna 70-vuotissyntymäpäiväänsä viettävä Porsche tunnetaan imagonsa puolesta ennen kaikkea urheiluautomerkkinä, mutta leijonanosa Porschen myynnistä on jo pitkään tullut katumaastureista. Niistä ensimmäinen esiteltiin vuonna 2002, kun VW Touaregin kanssa yhteisen perusrakenteen jakanut Cayenne tuotiin markkinoille. Porschen iso SUV nousi sen verran suureen suosioon, että autolle päätettiin esitellä pikkuveli nelisen vuotta sitten.

Macan-nimen saanutta keskikokoista katumaasturia ei myöskään kehitetty tyhjästä, vaan auto on tehty nyt jo tuotannosta poistuneen ensimmäisen sukupolven Audi Q5:n pohjalle. Porsche laittoi kuitenkin niin monta komponenttia täysin uusiksi, että Macan on mallina hyvin omaleimainen. Sporttinen SUV-tyyli on vedonnut asiakkaisiin suorastaan erinomaisesti, koska Macan on kohonnut Porschen myydyimmäksi malliksi.

Takaosaa koristaa jatkossa täysleveä ledivalonauha muun muassa nykyisen Panameran ja 911:n monen version tavoin.
Takaosaa koristaa jatkossa täysleveä ledivalonauha muun muassa nykyisen Panameran ja 911:n monen version tavoin. (Kuva Porsche)

Esimerkiksi viime vuonna Porsche sai maailmanlaajuisesti kaupaksi reilut 246 000 autoa, ja niistä yli 97 000 oli Macaneita. Sporttinen katumaasturi muodosti siis noin 40 prosenttia urheiluautomerkin myynnistä, joten auto halutaan pitää kilpailukykyisenä Jaguar F-Pacen ja Alfa Romeo Stelvion kaltaisia tuoreempia malleja vastaan. Niinpä Macan saa faceliftin, joka esitellään vielä heinäkuun lopulla Kiinassa.

Porsche julkaisi kuitenkin jo nyt virallisia kuvia kasvojenkohotuksen saaneesta Macanista. Auto esiintyy niissä vielä kevyesti naamioituna, mutta suurin osa muutoksista on jo tiedossa. Macanin korimuotoilua ei uudisteta radikaalisti, vaan auton puskureita ja valoja päivitetään vastaamaan Porschen uusinta designia. Tärkein muutos tapahtuu peräpäässä, jota koristaa jatkossa täysleveä ledivalonauha muun muassa nykyisen Panameran ja 911:n monen version tavoin.

Nauha yhdistää toisiinsa takavalot, joiden muodot muuttuvat todennäköisesti hieman nykyistä litteämmiksi. Lisäksi takapuskurin alaosan diffuusori muotoillaan uudestaan, mutta Macanin kylkilinja pysyy käytännössä ennallaan. Etupuskuriin tuodaan puolestaan uudesta Cayennesta tuttua tyyliä. Myös Macan yritetään saada näyttämään entistä leveämmältä nykymallia isompien ilmanottoaukkojen myötä, joissa painotetaan vaakasuoria linjoja.

Kojelaudan muotoilu kokee pieniä muutoksia entistä isomman ruudun vuoksi.
Kojelaudan muotoilu kokee pieniä muutoksia entistä isomman ruudun vuoksi. (Kuva Porsche)

Sisustaan tulee puolestaan tarjolle digitaalinen mittaristo, ja kesikonsolin kosketusnäyttöäkin päivitetään nappulaviidakon karsimiseksi. Myös kojelaudan muu muotoilu kokee pieniä muutoksia entistä isomman ruudun vuoksi. Pellin allakin tapahtuu muutoksia, ja dieselversio pudotetaan Porschen nykylinjauksen mukaisesti todennäköisesti kokonaan pois valikoimasta. Aloitusmallia vauhdittava VW-pohjainen kaksilitrainen turbonelonen saa puolestaan uuden hiukkassuodattimen, ja sen teholukema kasvaa lähelle 300 hevosvoimaa.

Macan S:ään asennetaan jatkossa Panamerasta lainattu kolmilitrainen turbo-V6, jonka pitäisi tuottaa noin 360 heppaa. Huippumalli Macan Turbo saa puolestaan Audi RS 4:stä peräisin olevan 2,9-litraisen tupla-ahdetun V6:n, jonka teholukema kirjataan jo 440 hevosvoimaan. Hybridiä havitteleville täytyy kuitenkin tuottaa pettymys, koska sen aika koittaa ilmeisesti vasta täysin uuden toisen sukupolven Macanin myötä.

Lue myös: Maailman edistyksellisin ilmajäähdytteinen Porsche 911 – Singer ja Williams kehittivät yhteistyössä

Kommentoi Facebookissa