PRESIDENTTI Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja hänen puolisonsa Jenni Haukio saapuivat kesävirka-asunnolle Kultarantaan lauantaina 9. kesäkuuta. Naantalin kaupunki järjesti perinteiseen tapaan presidenttiparille tervetulovastaanoton venesatamassa Killan laiturilla, jonne he saapuivat Kultaranta VIII -aluksella.
Lietsalan koulun ensimmäisen luokan oppilas Emmiina Koivisto, 7, ojensi laiturilla rouva Haukiolle kukkakimpun. Naantalin kaupungin edustajien tervehdyksen jälkeen Naantalin Laulajat esitti Suviyön akordin.
– Meille on aina suuri ilo aloittaa kesämme Naantalissa, presidentti Niinistö sanoi vastaanottoa seuraamaan tulleelle yleisölle.
– Sanovat, että me suomalaiset olemme maailman vakainta, vapainta ja onnellisinta väkeä. Se on aika kova kombinaatio, mutta ei sitä kovin vaikea ole uskoa täällä.
Tervetulovastaanoton jälkeen presidenttipari siirtyi Naantalin kirkkoon, Naantalin Musiikkijuhlien konserttiin, jossa nautittiin muun muassa Mozartin, Straussin ja Brahmsin sävelistä teemalla Ilta Wienissä.

Naantalissa Luonnonmaan saaressa sijaitseva Kultaranta on ollut Suomen tasavallan presidentin kesävirka-asuntona vuodesta 1922. Kultarannan päärakennuksen, vuonna 1916 valmistuneen graniittilinnan rakennutti maanviljelysneuvos Alfred Kordelin, ja sen on suunnittelut arkkitehti Lars Sonck. Kultarannan huvilatilaan kuuluu laaja puistoalue sekä hyötypuutarha, jossa viljellään kukkia ja vihanneksia.
Kesän aikana tasavallan presidentti työskentelee ja ottaa vieraita vastaan Kultarannassa. Alkukesän suurin tapahtuma on presidentti Niinistön kuudetta kertaa isännöimät Kultaranta-keskustelut 17.–18. kesäkuuta.
Kultarannan puistossa on kesän ajan esillä veistosnäyttely, joka avataan 12. päivä kesäkuuta. Naisfiguureja-nimisessä kesänäyttelyssä on esillä naisia esittäviä kotimaisia veistoksia 1900-luvun ensi vuosikymmeneltä näihin päiviin. Näyttely järjestetään yhteistyössä Alfred Kordelinin säätiön kanssa.
Kultarannan puistoalueelle on yleisöllä vapaa pääsy kesäaikana perjantai-iltaisin klo 18–20. Yleisö voi tutustua veistoksiin ja Kultarannan puistoon myös opastetuilla kierroksilla, joita järjestää Naantalin matkailu. Lisätietoa opastetuista kierroksista ja poikkeuksista aukioloaikoihin löydät tästä.
- Lähde Tasavallan presidentin kanslia
Lue myös: Kultarannan puutarha ja puistoalue kunnostetaan – ensimmäisen vaiheen puistotöihin 2 miljoonaa euroa
Kommentoi Facebookissa