KOLUMNI Julkisen alan työmarkkinamarkkinaneuvottelut käydään ennen näkemättömän vaikeissa olosuhteissa. Hoitajat vaativat 1,8 prosenttiyksikköä suurempia palkankorotuksia vientialojen sopimien 3,3 palkankorotusten päälle. Teollisuuden ja teknologiateollisuuden 25 kuukauden mittainen sopimus ei sisällä myöskään kiky-tunteja ja nyt samaa ajavat myös hoitoalan edusvalvojat.
Osapuolten palkkanäkemykset eivät mahdu samalle planeetalle, tehyläiset ja superilaiset puhuvat 50 euron korotuksista kuukausipalkkoihin ja kuntatyönantajat miljardien kustannusvaikutuksista kuntalouteen vuosiksi eteenpäin. Ovatko hoitajat ansainneet palkankorotuksensa?
Julkisuudessa työmarkkinaneuvotteluissa puhutaan lähes pelkästään palkankorotusprosenteista. Viime kädessä on kysymys kuitenkin siitä, kuin paljon työntekijälle jää käteen palkan noususta eli niin sanotuista reaalipalkoista. Käteen jäävään palkkaan vaikuttavat tietysti inflaatio, verotus ja muut palkan sivukulut. Näistä päättää pääosin valtiovalta eli maan hallitus, joka myös tämän vuoden päättämillään hinnankorotuksilla nostaa kuluttajahintoja.
Tupakoiva, autolla ajava ja virvoitusjuomia nauttiva hoitaja näkee hallituksen toteuttamat hinnankorotukset tuntuvina palkkapussin kuihtumisina. Valtiovarainministeriö ennustelee tapojensa mukaan alakanttiin hallituksen hinnankorotusten vaikutusta inflaatioon, jonka ministeriö ennustaa olevan tänä vuonna 1,3 prosenttia. Keskituloisten palkansaajien verotuksen, niin myös hoitajien, ennustetaan kiristyvän tänä vuonna kokonaisuudessaan parilla sadalla eurolla vuodessa.
Jos kuluttajahintojen nousu on yli prosentin luokkaa kuluvana vuonna, se tietää automaattisesti hoitajien palkan ostovoiman pienenemistä ko. prosentilla. Ilman palkankorotuksia hoitajien reaalipalkat putoaisivat siis 2445 euron keskipalkasta 1,3 prosenttia.
Eikä tässä vielä kaikki. Palkansaajien sosiaaliturvamaksut nousivat tänä vuonna – sairausvakuutusmaksu 0,68 prosenttiyksikköä ja työeläkevakuutusmaksu 0,4 prosenttiyksikköä. Nämä korotukset näkyvät tietysti kaikkien palkansaajien ja myös hoitajien käteen jäävän palkan laskuna. Maan hallitus ja työmarkkinaosapuolet ovat olleet visusti hiljaa näistä reaalipalkkoja pienentävistä toimista.
Kaikki osapuolet, myös työntekijät, työnantajat ja ministerit, ovat olleet ostovoiman kehityksestä huolissaan. Kaikkien osapuolten konkreettiset teot ovat kuitenkin pienentäneet ostovoimaa, vaikka tulevien vuosien talouskasvumme on suuresti riippuvainen kotimaisesta kysynnästä eli kansalaisten ostovoiman kehityksestä.
Ansaitsevatko hoitajat palkankoruksensa? Kuntatyönantajat väittävät, ettei talousvaikeuksissa rypevillä kunnilla ole varaa julkisten alojen palkankorotuksiin. Heidän mukaansa palkankorotuksista tulisi satojen eurojen lisälasku kansalaisten maksamiin veroihin.
Väittämät ovat tietysti täyttä palturia. Kuntataloutta voisi parantaa verottamalla myös pääomatulojen saajia ja korottaa kuntien saamia valtionosuuksia lisäämällä alle nollakorkoista valtionvelkaa. Eivät kuntatalouden tulot ole pelkästään kiinni kuntalaisten palkasta maksamista veroista.
Hoitajapalkoissa on viime kädessä kysymys työn arvostuksesta. Suomessa hoitajien palkat ovat pohjoismaiden pienimmät, siksi myös kansalaiset hyväksyvät hoitajien palkkavaatimukset.
Olemmeko nyt siirtämässä hoivatyöntekijät Ruotsiin ja Norjaan?
Seppo Konttinen
Valtiotieteiden maisteri Seppo Konttinen oli Yleisradion taloustoimittaja vuosina 1974–2010. Hän on tunnettu kriittisistä artikkeleistaan ja syvällisestä perehtymisestä taustatietoihin.
Seppo Konttinen on kirjoittanut teokset Salainen pankkituki, Kansallisomaisuuden ryöstö, Suomalainen ruokalasku, Suora lähetys. Tosiasiaa Yleisradiosta, Lakien synty sekä Kallis ruokakassi. Hänen kolumnejaan voi lukea myös Valtiomahti-blogissa.
Kommentoi Facebookissa