Puhalletaanko laivalta tullessa kohta alkopuomiin? – ”Kannattaisi kokeilla Suomen satamissa”

Puomin kohdalla kuljettaja puhaltaa kontrollisuppiloon ja jos puomi ei aukea, niin poliisi tai muu valvontaviranomainen tulee tekemään uuden puhalluskokeen.

Puomin kohdalla kuljettaja puhaltaa kontrollisuppiloon ja jos puomi ei aukea, niin poliisi tai muu valvontaviranomainen tulee tekemään uuden puhalluskokeen. (Kuvituskuva Fotolia)

Tekniikan ja lainsäädännön näkökulmasta kokeilu olisi mahdollinen, jos sujuvuus taataan.

LIIKENNE Satamiin asennettavat alkopuomit voisivat toimia liikenneturvallisuutta lisäävänä tekijänä, selviää Trafin, Ely-keskusten ja Liikenneturvan tuoreesta esiselvityksestä. Laivaliikenteen sujuvuus tulee kuitenkin taata, jos kokeiluun lähdetään.

Idea mahdolliseen alkopuomikokeiluun satamissa on saatu Ruotsista, missä alkopuomeista on saatu hyviä kokemuksia ja niiden käyttö satamissa on päätetty vakinaistaa. Nyt julkaistun esiselvityksen mukaan puomien käyttöä kannattaisi kokeilla myös Suomessa osana liikenteen automaattista valvontaa.

– Liikenneturvallisuuden näkökulmasta satamien alkopuomit olisivat hyvä lisä rattijuopumusvalvonnan tehostamisessa, mutta uskomme, että niillä olisi myös ennaltaehkäisevää vaikutusta. Alkopuomit voisivat olla yksi keino vähentää potentiaalisia tilanteita, missä liikenteeseen lähdetään muutaman lasin jälkeen, toteaa tieliikennejohtaja Marko Sillanpää Trafista.

Ruotsissa alkopuomit on asennettu satamiin laivoista tulevien autojen ulosmenoreiteille. Puomin kohdalla kuljettaja puhaltaa kontrollisuppiloon ja jos puomi ei aukea, niin poliisi tai muu valvontaviranomainen tulee tekemään uuden puhalluskokeen. Tarvittaessa alkopuomit voi myös kytkeä pois käytöstä, jolloin liikenne laivoista kulkee normaalisti.

– Alkopuomikokeilu olisi varmasti hyvä asia liikenneturvallisuuden näkökulmasta, mutta kokeilulla ei saa olla vaikutuksia laivaliikenteen sujuvuuteen tai laivojen rotaatioon, painottaa merenkulkujohtaja Tuomas Routa Trafista.

Teknisesti ja juridisesti alkopuomitoiminnan käynnistäminen Suomessa olisi mahdollista. Esiselvityksen mukaan alkopuomilaitteiden hankkiminen yhteen satamaan maksaisi noin 250 000 euroa.

– Jos alkopuomitoiminnalla voidaan estää yksikin tieliikennekuolema tai muutama loukkaantuminen, on puomijärjestelmä jo maksanut itsensä takaisin puhumattakaan liikenneonnettomuuksien välttämisen inhimillisestä merkityksestä, summaa Sillanpää.

Trafin, Ely-keskusten ja Liikenneturvan Alkopuomit alkoholirattijuopumusvalvonnan välineenä -esiselvitys löytyy kokonaisuudessaan Trafin nettisivuilta. Esiselvityksen on tehnyt Destia Oy.

Kommentoi Facebookissa