JÄÄKIEKKO Ensimmäistä NHL-kauttaan pelaavalla Jesse Puljujärvellä on edessään mielenkiintoiset ajat, kun hänen seuransa päättää lähipäivinä 18-vuotiaan tulokkaan kohtalosta. Jatkaako Kärppien kasvatti ylhäällä vai lähetetäänkö hänet farmiin?
NHL:n käytännön mukaan tulokaspelaaja voi pelata yhdeksän ottelua liigassa ilman, että hänen tulokassopimuksensa astuu vielä voimaan. Näin ollen mikäli Puljujärvi lähetetään AHL:ään ennen kymmenettä matsiaan, kolmivuotisesta tulokassopimuksesta ei kulu yhtäkään vuotta alkukauden minuuttien takia.
Viime yön kierroksella Puljujärvelle tuli se kuuluisa yhdeksäs ottelu mittariin, kun Oilers kävi häviämässä New York Rangersille 5-3. Hapuilevasti kautensa aloittanut viime kesän nelosvaraus on parantanut otteitaan jatkuvasti, esiintyen myös eilen pirteästi.
Puljujärvi oli lähellä ohittaa Rangers-vahti Henrik Lundqvistin jo avauserässä luisteltuaan heittämällä vastustajan puolustajien ohi, mutta Lunkka veti tällä kertaa pidemmän korren. Ottelun toisessa erässä Puljujärvi vei 2vs1-hyökkäyksessä puolustajan kahville ja syötti maalin eteen täysin vapaaksi jääneen Patrick Maroonin maalintekoon.
Edmonton Oilers pelaa seuraavan kerran sunnuntain vastaisena yönä Islandersia vastaan. Mikäli Puljujärvi pelaa kymmenennen ottelunsa, hänet voidaan edelleen lähettää farmiin missä vaiheessa kautta tahansa. Tässä tilanteessa sopimus astuu kuitenkin joka tapauksessa voimaan.
Jagr tekee historiaa jokaisella luistimenpiirrollaan
Tai ainakin siltä tuntuu. Viime yönä elävä tshekkilegenda nousi nimittäin pelattujen NHL-otteluiden kaikkien aikojen tilastossa sijalle kuusi, ohittamalla Dave Andreychukin 1640 matsinsa turvin. Mikäli loukkaantumisia ei tule, hän ohittaa vielä ennen joulua myös Chris Chelioksen ja Mark Recchin samassa tilastossa.
Jaromir Jagr juhlisti saavutustaan komealla esityöllä Vincent Trocheckin osumaan kolmannessa erässä. Veteraani vyöryi vaihdosta New Jersey Devilsin puolustusalueelle, murtautui kolmen punapaiden välistä keskelle ja syötti seuratoverinsa maalintekoon. Florida Panthers voitti ottelun jatkoajalla 4-3.
Canucks liemessä
Vancouver Canucks hävisi kuudennen pelinsä putkeen, kun Ottawa Senators piti pisteet kotonaan lukemin 1-0. Senatorsin maalinsuulla esiintyi Pittsburgh Penguinsista keskiviikkona hankittu Mike Condon, joka torjui heti nollapelin. Ottawan Craig Anderson on syöpädiagnoosin saaneen vaimonsa tukena, kun taas Andrew Hammond on loukkaantuneena.
Maalivahti nousi ratkaisevaan osaan myös Buffalossa, kun vierasjoukkueen Fredrik Andersen varmisti 1-2 -voiton Toronto Maple Leafsille ilmiömäisillä torjunnoillaan. Toronton tulokashyökkääjä Mitchell Marner teki joukkueen molemmat osumat.
Armia loukkaantui
Washington Capitals ja Winnipeg Jets kohtasivat toistamiseen lyhyen ajan sisään. Tälläkin kertaa Patrik Laine jäi ilman tehoja, sen sijaan Alexander Ovechkin ratkaisi ottelun jatkoajalla illan toisella osumallaan.
Jetsin alkukauden yksi parhaista pelaajista, Joel Armia, joutui jättämään pelin kesken kolmannessa erässä. Vamman vakavuudesta ei ole vielä tietoa.
St. Louis Bluesin selkäranka napsahti totaalisesti Dallas Starsia vastaan käydyn kamppailun kolmannessa erässä. Kotijoukkue onnistui maalinteossa nimittäin neljästi ja erinomaisia paikkoja oli useampaankin osumaan. Esa Lindell syötti Jason Spezzan 4-1 -maalin, kun taas Lauri Korpikoski oli alustamassa Jordie Bennin 6-2 -lämäriä.
20 rankkaria ennen lopputulosta
Tampa Bay Lightningin ja Boston Bruinsin välisessä tasaisessa ottelussa ratkaisua jouduttiin hakemaan rangaistuslaukauksista asti. Kun Tuukka Rask oli totutun hyvä Bruinsin maalilla ja Tampa Bayn isokokoinen Vasilevski venyi iniin ikään hienoihin torjuntoihin, selvisi voittaja vasta kymmenennessä parissa Jimmy Hayesin löydettyä rannelaukaukselleen tilaa ylänurkasta.
Rankkareille ajauduttiin myös Arizonan ja Nashvillen välisessä taistossa sekä New York Islandersin ja Philadelphia Flyersin ottelussa, jonka Claude Giroux ratkaisi vieraille silkinpehmeällä kiekonkäsittelyllään.
Kommentoi Facebookissa