Puolan hävittäjät pudottivat maan ilmatilasta venäläisiä drooneja – ”Kyse ei ole yksittäisestä vahingosta”

Puolalaiset F16-hävittäjät nousivat ilmaan jahdatakseen venäläisiä drooneja. (Kuva AOP)

Venäjän toiminnan arvioidaan olevan testi Naton toimintakyvylle.

VENÄJÄ Venäjä on iskenyt hyökkäyssotansa suurimmassa ilmahyökkäyksessä Ukrainaan. Vladimir Putin iski pääkaupunki Kiovaan ja itäiseen Ukrainaan arviolta yli 800 lennokin ja ohjusten voimin.

Venäjän iskut ovat surmanneet Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin mukaan yli 20 siviilihenkilöä Donetskin alueella olevassa Jarovan kylässä. Uutistoimistojen mukaan uhrit olivat noutamassa eläkkeitään.

Ukraina varoitti myös Puolaa, että maan ilmatilaan oli matkalla venäläisiä lennokkeja, suuntana noin 50 kilometrin päässä rajalta sijaitseva Zamośćin kaupunki. Puola suki muun muassa Rzeszowin ja Lublinin lentokentät sekä Varsovassa Frédéric Chopinin kansainvälinen lentoasema ja Modlinin lentokentät. Syyksi kerrottiin ”suunnittelematon sotilastoiminta, joka liittyy valtion turvallisuuteen”.

Keskiviikkona aamuyöllä Puolen asevoimat vahvisti usean venäläisen lennokin loukanneen sen ilmatilaa yöllä. Kansalaisia kehotettiin pysymään kotona, sillä Puolassa oli käynnissä sotilasoperaatio.

”Aseita on käytetty ja operaatio pudotettujen kohteiden etsimiseksi on käynnissä.”

Myös Puolan pääministeri Donald Tusk vahvisti, että armeija on käyttänyt sotilaallista voimaa maan ilmatilaa loukanneita kohteita vastaan. Tusk on kutsunut maan hallituksen hätäistuntoon.

Puolan asevoimat kertoi pudottaneensa hävittäjien avulla yön aikana Venäjän lennokkeja ilmatilassa. Eri medioiden mukaan lennokkeja oli yli kymmenen. Kyberturvallisuuden asiantuntija, kansanedustaja Jarno Limnell ei viestipalvelu X:ssä usko venäläisten toimineen vahingossa.

– Kyse ei ole yksittäisestä vahingosta vaan toiminnasta, joka koettelee Naton reaktiokynnystä. Tahaton eksyminen? Epätodennäköistä, loukkauksia oli useita ja ne tapahtuivat samaan aikaan Venäjän ilmaiskun kanssa Ukrainassa.

– Tämä on testi Natolle: liittouman on reagoitava päättäväisesti, sillä tänään kohteena oli Puola – huomenna se voi olla Baltia tai Suomi. Naton ilmatila on koskematon.

Finnairin aamulento Helsingistä Varsovaan peruutettiin. Uutistoimisto Reutersin mukaan Puolan viranomaiset ovat löytäneet vaurioituneen lennokin ainakin Czosnówkan kylästä Puolan itärajan läheisyydestä.

Lue myös: Ukrainalle rakennetaan nyt turvatakuita – Trump soitti tapaamisen keskellä Putinille

Kommentoi Facebookissa