LINNUT Muuttolinnuista tehtiin tänä keväänä ylivoimaisesti eniten havaintoja Luonto-Liiton järjestämän Kevätseurannan 8.–9.4. havaintoviikonloppuna. Lähes koko maasta pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta on ilmoitettu havaintoja peipoista, töyhtöhyypistä, naurulokeista ja kurjista. Kiuruista ja kottaraisista on havaintoja lähinnä Etelä- ja Länsi-Suomesta.
– Peippo on tällä hetkellä Kevätseurannan toisiksi havaituin laji laulujoutsenen jälkeen. Peiposta on ilmoitettu yli 300 havaintoa, joista pohjoisimmat ovat Rovaniemeltä. Peippojen saapuminen on näkynyt myös kuvina sosiaalisessa mediassa, kertoo ympäristökasvatuspäällikkö Malva Green Luonto-Liitosta.
Lintujen lisäksi erityisesti kevään ensikukkijoista, leskenlehdestä ja sinivuokosta, on tehty havaintoja Etelä- ja Keski-Suomessa. Myös ensimmäiset valkovuokot ovat innostuneet kukkimaan aivan eteläisellä rannikolla.
Kevät etenee Suomessa hiljalleen kohti pohjoista. Rovaniemeltä on ilmoitettu ensimmäisten peippojen lisäksi havaintoja esimerkiksi laulujoutsenista, töyhtöhyypistä ja kottaraisista.
– Kevät etenee vauhdilla Etelä-Suomessa, mutta Saimaalla vedet ovat vielä osittain jäässä, ja pohjoisimmassa Suomessa on vielä hiihtokelit, Green sanoo.
– Vielä riittää seurattavaa myös Etelä-Suomessa. Kasvien kasvu on vasta aluillaan, ja lintumaailmassa esimerkiksi pääskyjen ja käkien saapumista odotellaan.
Seuraavan kerran kevätlajien runsastumista seurataan ensi viikolla. Omia ensihavaintoja voi ilmoittaa Kevätseurannan verkkosivuilta löytyvällä lomakkeella koska tahansa: www.kevatseuranta.fi.
Havainnoista voi jakaa myös kuvia sosiaalisessa mediassa aihetunnisteella #kevätseuranta.
Kommentoi Facebookissa