Puolustusministeri ja puhemies tukevat – Sampo Terho ilmoittautui puheenjohtajakisaan

– Nimi keksittiin oljenkorsi suussa katsoen Suomen sinitaivasta, Sampo Terho tyylitteli.

– Nimi keksittiin oljenkorsi suussa katsoen Suomen sinitaivasta, Sampo Terho tyylitteli. (Kuva AOP)

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja haluaa keskeisen ministeripaikan jos tulee valituksi.

PERUSSUOMALAISET Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Sampo Terho on ilmoittanut lähtevänsä mukaan puolueensa puheenjohtajakisaan pitkäaikaisen puoluejohtajan Timo Soinin vetäytyessä. Terho on jo aikaisemmin todennut, että ei olisi lähtenyt haastamaan nykyistä puheenjohtajaa.

Terho on filosofian maisteri, joka on työskennellyt puolustusministeriössä, rauhanturvaajana sekä Maanpuolustuskorkeakoulussa tutkijana. Europarlamentaarikkona Sampo Terho toimi vuosina 2011–2015 ja kansanedustajana vuodesta 2015 lähtien.

Sampo Terhon ehdokkuutta ovat jo ehtineet tukea omasta ehdokkuudestaan kieltäytynyt puolustusministeri Jussi Niinistö sekä eduskunnan puhemies Maria Lohela. Terho ilmoitti haluavansa hallituksesta itselleen keskeisen ministerisalkun, mikäli hänet valitaan puolueen puheenjohtajaksi. Timo Soini on toivonut voivansa jatkaa ulkoasiainministerinä hallituskauden loppuun.

Terhoa pidetään yhteistyökykyisenä henkilönä ja puheenjohtajakisan ennakkosuosikkina, eikä hänen valintansa vaarantaisi hallitusyhteistyötä.

– EU-politiikassa haluan järkiperäistä keskustelua siitä, mitkä todella ovat jäsenyyden toteennäytetyt hyödyt ja haitat. Olen avoin vaihtoehdolle, että perussuomalaiset tulevat vaatimaan Iso-Britannian tyylistä kansanäänestystä Suomen EU-jäsenyydestä, Terho kertoi tiedotustilaisuudessa perussuomalaisten puoluetoimistolla.

Maahanmuuttopolitiikan suhteen Terho sanoi olevan tähdellistä, että EU-normien sallimissa puitteissa poistetaan sellaiset tekijät, jotka houkuttelevat maahan perusteettomasti turvapaikanhakijoita.

Vastaehdokkaaksi odotetaan ilmoittautuvan puolueen maahanmuuttokriittisemmältä laidalta europarlamentaarikko Jussi Halla-ahon. Muista vaihtoehdoista nimekkäin kisaan lähtijä on toistaiseksi kansanedustaja Leena Meri.

Kommentoi Facebookissa