Puurakentaminen kiihtyy Australiassa – uusia mahdollisuuksia suomalaiselle teollisuudelle

Nykyään puurakennukset Australiassa voivat yltää 25 metriin, eli ne voivat olla noin 8–9-kerroksisia.

Nykyään puurakennukset Australiassa voivat yltää 25 metriin, eli ne voivat olla noin 8–9-kerroksisia. (Kuva Fotolia)

Puukerrostaloja rakentavien australialaisten yritysten määrä on kasvussa.

RAKENTAMINEN Suomen suurlähetystö Australian Canberrassa on koonnut katsauksen puurakentamisen mahdollisuuksista maassa. Antti Niemelä ja Elina Asikainen ovat päätyneet edustuston raportissa siihen, että jalostuneella suomalaisella puurakentamisella olisi Australiassa vientimahdollisuuksia.

Massiivipuurakentaminen on vasta pääsemässä vauhtiin Australiassa. Maassa on aina käytetty puuta paljon omakotitalojen rakenteisiin, mutta kyseessä ovat edelleen lähes täysin niin sanotut avopaneeliratkaisut. Kasvupotentiaali on huikea rakennusbuumin edelleen jatkuessa. Varsinkin lisääntyvä pienkerrostalorakentaminen on merkittävä mahdollisuus puun käytölle.

Paljon kysytyn monikerroslevyn lisäksi uusia mahdollisuuksia syntyy myös esimerkiksi liimapuulle, viilupuulle ja todennäköisesti myös lämpökäsitellylle puulle. Lisäksi Australian kuljetusalalla saattaisi olla kysyntää korkealaatuiselle koivuvanerille.

Samoin kuluttajien halu pienempään energiankulutukseen ohjaa edustuston raportin mukaan rakentamista. Aikaisemmin halvan energian Australiassa talot ovat vuotaneet lämmityksen ja viilennyksen saman tien ulos, mutta nyt lämmityksessä säästävien puurakenteiden sekä esimerkiksi monilasi-ikkunoiden menekki kasvaa. Itävaltalaiset yritykset ovatkin olleet markkinoinnissaan todella aktiivisia.

Samalla puukerrostaloja rakentavien australialaisten yritysten määrä on kasvussa, aikaisemmin sektorilla toimi käytännössä vain yksi yhtiö. Vuoden 2016 muutos Australian lainsäädännössä mahdollistaa entistä korkeampien puurakenteisten talojen rakentamisen. Nykyään rakennukset voivat yltää 25 metriin, eli ne voivat olla noin 8–9-kerroksisia. Ennen lainsäädännön muutosta rakennukset saivat olla vain kolmikerroksisia.

Puurakenteisia taloja on Australiassa markkinoitu esimerkiksi niiden pienemmän ekologisen jalanjäljen takia. Myös nopea ja hiljainen rakennustapa valmiiksi tehtaalla rakennettujen elementtien takia on herättänyt myönteistä huomiota.

Raaka-aine ei ole Australiassa halvempaa kuin Euroopassa ja työvoimakustannukset ovat Australiassa usein erittäin suuret. Ulkomaisilla yhtiöillä on siis menestymismahdollisuuksia Australian puumarkkinoilla. Lisäksi Australian puuteollisuus perustuu plantaasimetsiin, joista havupuu loppuu ennustetulla käyttöasteella 30–35 vuodessa.

Tänä vuonna alkavat EU:n ja Australian väliset vapaakauppasopimusneuvottelut mahdollistavat todennäköisesti standardien yhdenmukaistamisen ja siten eurooppalaisten yritysten kilpailukyvyn parantamisen. Suomen puurakentamisen mahdollisuudet Australiassa ovat ehdottomasti keskittyminen pidemmälle jalostettuihin ja korkean laadun tuotteisiin, insinööripuutuotteisiin.

Suomalaisten puutuotteiden kasvava kilpailuetu on myös niiden jäljitettävyys – Australiassakin rakentajat ja kuluttajat alkavat olla entistä kiinnostuneempia materiaalin alkuperästä ja kestävästä hankintaketjusta.

  • Lähde Ulkoasiainministeriö

Kommentoi Facebookissa