Puuskainen tuuli voi aiheuttaa vahinkoja – ukkoskuurojen yhteydessä voi tulla jopa rakeita

Lännestä saapuu Suomeen uusi matalapaine sateineen, ja se voimistaa tuulia yleisesti.

Lännestä saapuu Suomeen uusi matalapaine sateineen, ja se voimistaa tuulia yleisesti. (Kuva Fotolia)

Ensin tuulisinta on pohjoisemmassa Suomessa, tiistaina maan länsi- ja eteläosissa.

SÄÄTILA Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan Suomeen on saapunut lännestä matalapaine ja siihen liittyvä kylmä rintama. Rintaman etupuolella on hyvin lämmintä ja kosteaa ilmaa.

Tähän kosteaan ilmamassaan voi lähituntien aikana syntyä voimakkaita ukkosia, joiden yhteydessä voi esiintyä rakeita ja kovia ukkospuuskia. Puuskissa tuulennopeus on paikoin 15–20 m/s. Otollisin alue voimakkaille ukkosille yltää Pohjois-Pohjanmaalta Etelä-Lappiin ja Pohjois-Karjalaan.

Puuskat aiheuttavat paikallista vahinkoa ja mahdollisesti sähkökatkoja. Ukkospuuskat heikkenevät ja väistyvät koilliseen iltaan mennessä.

Tiistaina lännestä saapuu Suomeen uusi matalapaine sateineen. Matalapaine on maanantaita voimakkaampi ja voimistaa tuulia yleisesti. Keskipäivästä alkaen, rintaman sateiden jälkipuolella, maan länsi- ja eteläosissa länsituuli muuttuu puuskaiseksi ja alueella syntyy myös sade- ja ukkoskuuroja.

Tuulen puuskat ovat yleisesti 13–18 m/s, mutta paikallisesti ukkoskuurojen yhteydessä puuskat voivat olla luokkaa 20 m/s. Tuuli kaataa paikoin puita ja aiheuttanee joitain sähkökatkoja. Tuuli heikkenee illan aikana matalapaineen väistyessä itään.

Keskiviikkona sää on pohjoisinta Suomea lukuun ottamatta poutainen, mutta melko tuulinen. Loppuviikoksi Suomen ylle saapuu laaja matalapaine. Juhannusviikonloppuna sää on ajoittain sateinen ja tuulinen. Ennusteita ja varoituksia on hyvä seurata viikon edetessä.​

Kommentoi Facebookissa