PUUTARHA Asiantuntijoiden mukaan espanjansiruetanoita on tulevana kesänä vähintään yhtä paljon kuin viime vuonna. Suurikokoinen 7–14 sentin pituinen etanalaji on vieraslaji, joka on levittäytynyt nopeasti Euroopan pohjoisosissa.
– Espanjansiruetanat leviävät aivan varmasti uusille aluille myös tänä vuonna. Myös aiemmin jalansijaa saaneiden kantojen odotetaan vahvistuvan. Etanat lisääntyvät nopeasti ja syövät puutarhasta käytännössä kaiken, kertoo viestintäneuvoja Erling Fløistad Norjan biotalouden tutkimuskeskuksesta, NIBIO:sta.
Suomessa espanjansiruetana on luokiteltu erityisen haitalliseksi. Vaikka talvi oli kylmä ja luminen, se ei ole juuri verottanut etanakantaa.
– Runsaslumisilla alueilla etanoilla on ollut hyvä suoja kylmyyttä vastaan, Fløistad sanoo ja kehottaa varautumaan puutarhoissa vähintään yhtä runsaaseen etanakesään kuin viime vuonna.
Etanat eivät pidä terävistä kappaleista, esimerkiksi sorasta, kuorisilpusta ja hakkeesta. Puutarhaan kannattaa muodostaa sorasta tai hakkeesta ”teitä”, joiden yli etanat eivät pääse, ja kukkapenkit voi kattaa hakkeella. Rhododendronin oksista tehty silppu on osoittautunut tehokkaaksi karkotteeksi.
Kompostimullan seassa olevat kahvinpurut ovat myös yksi karkotuskeino, sillä etanat eivät kestä kofeiinia suurina määrinä. Jotkut houkuttelevat etanoita ja niitä syöviä lintuja laittamalla tarjolle linnunsiemeniä, joskin vaarana on rottien saapuminen samoille apajille.
Kukkia ja muita kasveja suojataan etanoilta nykyään yhä useammin kupariteipillä, jota kiinnitetään ruukkujen sekä kukka- ja istutuslaatikoiden reunoihin tai pensaiden ja kasvien ympärille. Saatavana on myös tarkoitukseen sopivia sähköpaimenia ja kuparinauhaa, joilla voi ympäröidä koko puutarhan.
– Etanat vierastavat kuparia ja kääntyvät saman tien pois, kun ne osuvat teipin kuparipintaan, kertoo Kirsti Skogholm Biltemasta.
Kupariteippi on helppo kiinnittää melkein mihin tahansa pintaan. Alusta on syytä kuitenkin puhdistaa hyvin, jotta teipin liima pitää. Kannattaa tarkastaa, ettei teipin päällä ole oksia tai kasveja, joita etanat voivat käyttää siltana.
Lisäksi teipin päät on vielä yhdistettävä, ettei väliin jää rakoa, josta etanat pääsevät ryömimään. Teippinauhan on siis kierrettävä suojattava kohde kokonaan.
– Teipin teho säilyy monen kauden ajan. Kupariteipin voi kiinnittää, kun ilman lämpötila on noin 15 astetta.
Tiedetään myös, että espanjansiruetanat eivät pidä laventelin ja valkosipulin tuoksusta. Niiden istuttaminen puutarhaan saattaakin auttaa etanantorjunnassa. Myös etanageeli torjuu etanoita tehokkaasti: se muodostaa kuparin tapaan esteen, josta etanat eivät pääse yli.
– Geelin vaikutus kestää parisen viikkoa, ja sitä voi levittää suoraan maahan tai muulle kovalle alustalle. Se sopii myös pystypinnoille ja amppeleihin, Skogholm sanoo.
Espanjansiruetanat ovat aktiivisimmillaan iltaisin ja öisin. Ne alkavat ryömiä esiin auringon laskiessa.
– Silloin saa helposti selville, missä ne päivisin lymyilevät. Yleensä ne piiloutuvat kompostiin tai korkeaan ruohikkoon ja rikkaruohojen sekaan. Kun tällaiset kohteet poistetaan, etanoiden määrä vähentyy automaattisesti ajan kuluessa, Kirsti Skogholm toteaa.
Kommentoi Facebookissa