KOLUMNI Lapin matkailu on saanut uuden piristeen kesämatkailuun koronasta huolimatta. Kyläporoista on tullut paitsi turistien, myös lappilaisten suuri ilonaihe. Kesyt tarhaporotokat ovat ihastuttaneet paikallisten jokapäiväistä elämää kotipihoilla, kaduilla, puutarhoissa, viljelyksillä ja uimarannoilla. Turistit ovat kilometrien pituisissa autojonoissa pysähtyneet ihailemaan näitä teillä vapaasti käyskenteleviä lappilaisten kotieläimiä.
Esson baareissa poromiehet ja lappilaiset ovat löytäneet yhteisen ylistyksen aiheen: pyhän poron, joka on tuonut lisätienestejä kaikille. Pohjoisen asukkien luontosuhde on syventyneet entisestään, kun kotitalon ikkunoista on päästy seuraamaan, kun tarhaporot märehtivät suu virneessä kasvimaiden tuotteita.
Lapset puolestaan ovat löytäneet leikkipaikoilla uuden hittipelin, niin sanotun poronpapanasodan. Siinä pikkuvintiöt kilpailevat siitä, kuka ehtii ahmia eniten pieniä ulostepalleroita suuhunsa. Nuoret puolestaan ovat todenneet tämän uuden luonnontuotteen paistettuna lyövän poronsarviuutteen tehon porontaljoilla telmiessä.
Lapin kuntien päättäjät ovat myös osallistuneet pyhän poron idean jatkomarkkinointiin. Matkailun ehkäisykeskukseen on lähetetty tukianomuksia, joissa on korostettu tarhaporojen lisääntymisen vaativan valtion tukea ja rahaa olisi saatava myös porokoulutukseen. Se tultaisiin jatkossa hoitamaan saamelaisten hovikäräjillä. Kun kuitenkin kaikki tämä tapahtuu Lapissa, niin tietysti löytyy aina joku vastarannan kiiski, joka ei ymmärrä tämän uuden kesämatkailumuodon suurta ilosanomaa.
Paikallislehti Inarilaisessa espanjalais-ivalolainen Reino Palokangas noituu kuitenkin ankarasti:
”Mutta täytyy sanoa, että minä ihmettelen tätä touhua. Porot ovat asustelleet Ivalon uimarannallakin niin, että jättivät rannan täyteen paskaa ja karvoja. Siellä on hyvä nyt lasten viettää hellepäiviä ja pistää poropapanoita suuhunsa. Ihmettelen, miten paliskunta on niin hävytön, että antaa porojen asua täällä kylällä ihmisten riesana.”
Naamakirjassa Reinon kaltaisille on luettu Lapin lakia, jos ei osaa elää cityporojen kanssa muuttakoon Turkuun. Poronpapanoita on kulkeutunut jopa kirkkoväen kengänpohjissa sunnuntaisen sananjulistuksen ääreen. Huumaava tuoksu on tehokkaasti estänyt perinteisiä torkahteluja ja kuorsauksia kesken papin saarnan. Kirkonmiehet ovatkin iltarukouksissa toivoneet kesyporoista tulevan Lappiin saman veroinen uskonnollisen palvonnan kohde kuin Kalkutan katujen pyhä lehmä.
Nalle Wahlroos murjaisi aikoinaan, etteivät köyhät tuo pankkisaleihin muuta kuin hiekkaa. Lappilaiset yrittäjät on yhdestä suusta todenneet moisen mielipiteen olevan silkkaa sitä papanaa. Nyt herrat ja narrit pääsevät tanssimaan tunturien ravintoloissa papanakengissään porojenkkaa ja kiskomaan baaristiskeillä suosittuja papanacocktaileja. Aamunkoitteessa tanssilattioille liimautuneet poronpapanat kerätään uuteen kierrätykseen uutta tanssi-iltaa varten. Näin hiekka on muuttunut papanoiksi ja rahoiksi.
Ennen Lapin kulta oli matkailuvaltti, nyt kesyporot oheistuotteineen on voittamaton matkailuinvestointi. Varsinkin kun ensi kesänä tuntureissa kuvataan uusi tosi tv-sarja, jossa kansainväliset ja kotimaiset julkkikset kilpailevat kesyporojen kanssa. Se joukkue voittaa, joiden pyhät porot ovat tuottaneet eniten elämyksiä lappilaisille ja matkailijoille. Tervetuloa.
Seppo Konttinen
Valtiotieteiden maisteri Seppo Konttinen oli Yleisradion taloustoimittaja vuosina 1974–2010. Hän on tunnettu kriittisistä artikkeleistaan ja syvällisestä perehtymisestä taustatietoihin.
Seppo Konttinen on kirjoittanut teokset Salainen pankkituki, Kansallisomaisuuden ryöstö, Suomalainen ruokalasku, Suora lähetys. Tosiasiaa Yleisradiosta, Lakien synty sekä Kallis ruokakassi. Hänen kolumnejaan voi lukea myös Valtiomahti-blogissa.
Lue myös: Suurpetoja pelätään aiempaa enemmän – sutta pelottavampia ovat kuitenkin karhu ja punkki
Kommentoi Facebookissa