SUOMI 100 Sähköpyörätuolissa istuva Ilpo Pekkarinen, 57, ja hänen koiransa tulevat vierasta vastaan ja esittelevät ensitöikseen seinällä koreilevat hirvensarvet.
– Kaikkia tulee pyydettyä, hirvistä lähtien. Karhuporukassakin olen mukana, mutta vielä on jäänyt metsän jättiläinen kaatamatta. Karhunkaato kuuluu sarjaan metsämiehen unelma.
Kälviäläinen Ilpo sanoo olevansa henkeen ja vereen metsämies.
– Metsästäjäksi ei tulla eikä ryhdytä, vaan tähän lajiin synnytään. Olin nippa nappa kymppivuotias, kun napsautin ensimmäisen saaliini. Siitä sen sitten lähti, Ilpo taustoittaa hymyillen.
Kohtalokas ulosajo
Ilpo on reilun kolmenkymmenen vuoden aikana oppinut katsomaan elämää monelta eri kantilta ja myös sen nurjemmalta puolelta.
– Olin 23-vuotias perheenisä, kun jouduin kohtalokkaaseen liikenneonnettomuuteen. Elämä oli kaikin puolin mallillaan. Rinnalla oli rakastava vaimo, kaksi ihanaa lasta ja työ telinerakentajana takasi mukavan toimeentulon. Nuoresta iästä huolimatta tunsin saavuttaneeni lähes kaiken, Ilpo muistelee hiljaisena.
Vuoden 1982 helmikuussa kaikki kuitenkin muuttui. Ilpo oli palaamassa kaverinsa kanssa työmatkalta, kun lievässä kaarteessa kuljettajana toiminut Ilpon toveri menetti ajoneuvon hallinnan ja auto ajautui täydestä vauhdista metsään.
Rajun ulosajon seurauksena kuljettaja selvisi ruhjeilla, mutta Ilpo vammautui.
– Syyt onnettomuuteen olivat kiire ja kehno ajokeli. Tehtyä ei saa kuitenkaan tekemättömäksi, joten tapahtuman kanssa on vain täytynyt opetella elämään, Ilpo sanoo.
Hauraat elämännarut
Onnettomuuden sattuessa Ilpon nuorimmainen lapsi oli kuukauden ikäinen ja esikoinenkin imeskeli vielä tuttia.
– Olin onnellinen lapsistani ja tunsin suunnatonta ylpeyttä siitä, että pystyin tarjoamaan perheelleni turvallisen ja tukevan kasvualustan. Rakentelin mielessäni tulevaisuutta, johon kuuluisivat yhteiset kalastusretket, lastenjuhlat ja tivolivierailut.
Raju ulosajo muutti kuitenkin kerralla niin suunnitelmia kuin elämän suuntaakin. Ensimmäiset viikot menivät sumun peitossa ja myös alkujärkytyksestä toipuminen vei oman aikansa.
– Tieto vammautumisesta oli minunlaiselleni ikiliikkujalle kuolinisku. Olin avuton, murheellinen ja täynnä aukotonta vihaa. Sekavien tunteiden vuoristorataa oli vaikea pukea sanoiksi, Ilpo muistelee hiljaisena.
Perheensä ansiosta vaikeasti vammautunut Ilpo selätti alkujärkytyksen ja sai uuden otteen myös hauraista elämännaruista.
– Lasten takia minun oli jaksettava ja taisteltava itseni takaisin isäksi. Toipuminen alkoi hitaasti. Aluksi pistin välit kuntoon peilikuvani kanssa ja sen jälkeen alkoi pitkä taival sängystä kohti pyörätuolia.
Erikoisluvan voimin
Kohtalokkaasta liikenneonnettomuudesta oli kulunut vasta vajaa vuosi, kun pyörätuolissa istuva mies piteli sylissään kiiltäväkylkistä kivääriä. Neliraajahalvaantunut Ilpo Pekkarinen suunnitteli paluuta rakkaan metsästysharrastuksen pariin.
– Kuntoutus tuotti lyhyessä ajassa odotettua paremman tuloksen. Kävelyt oli kävelty, mutta käsiini saatiin palautettua kohtalainen toimivuus. En voi kuvailla sanoin sitä tunnetta, kun sain puristettua kiväärin kylkeäni vasten ja nostettua sormen liipaisimelle. Silmäthän siinä kostuivat, Ilpo paljastaa hymyillen.
Metsästäminen pyörätuolista käsin ei ole kuitenkaan helppoa eikä myöskään itsestään selvyys. Liikkuminen on rajattua ja maastossa lähes mahdotonta, joten maa- ja metsätalousministeriö sekä Riistakeskus ovat myöntäneet Ilpolle erikoisluvan metsästykseen.
Lupa oikeuttaa autosta ampumiseen sekä metsästykseen tieltä käsin.
– Käytännössä saalistus tapahtuu metsäteiden varsilla. En ammuskelu asutusalueiden lähettyvillä enkä liikkuvasta ajoneuvosta. Metsästyslupa edellyttää, että auton moottori on oltava metsästyksen aikana sammutettuna, Ilpo muistuttaa.
Ainutlaatuisia apuvälineitä
Ilpo Pekkarisen asuttama omakotitalo kielii miehen intohimoisesta metsästysharrastuksesta. Täytetyt linnut ja seinillä roikkuvat teeren pyrstöt sekä komea puukkokokoelma ja lukitun oven takaa löytyvä asekaappi kertovat omaa kieltään harrastuksen vakavuudesta.
– Metsästyksestä on tullut vuosien saatossa elämäntapa. Olen kehitellyt itselleni jopa apuvälineitä, jotta voin harjoittaa lajia täysipainoisesti ja ennen kaikkea turvallisesti. Pyörätuoliin kiinnitettävä ampumapöytä varmistaa sen, että ase pysyy käsissä ja ampumalinja säilyy vakaana, Ilpo kertoo ja esittelee samalla kehittelemäänsä apuvälinettä.
Kälviän pyörätuolimetsästäjä on harrastanut myös tarkkuusammuntaa, mutta tapaturman ja siitä seuranneen käsivamman seurauksena laji on toistaiseksi jäähyllä.
– Pyörätuoli kaatui ja ampumakäteeni tuli useita murtumia. Kuntoutus palautti liikeradat, mutta ei tällä enää kilpailla. Opettelin kuitenkin uuden ampumatekniikan, joten metsästys jatkuu entiseen malliin.
Poliisin puhuttelussa
Vaikeasta liikuntarajoitteisuudestaan huolimatta Ilpo Pekkarinen metsästää ympärivuotisesti ja jahtikauden aikoihin jopa useamman kerran viikossa. Jahtiseurana Ilpolla on yleensä koiratoveri sekä sukulaistyttö.
– Yhteistyö toimii saumattomasti, sillä kummityttö toimii kuljettajana ja koirakaverini hakee saaliin.
Ei saalis ole pyörätuolimetsästäjällekään itsestään selvyys.
– Joskus ajelemme satoja kilometrejä ilman minkäänlaista saalista, mutta onnen ja tähtäimen ollessa kohdillaan, jahtipäivä voi päätyä jopa lintupaistin kruunaavaan juhlaillalliseen, Ilpo kuvailee.
Lahjakkaana jahtimiehenä tunnettu Ilpo on joutunut autosta ampumisensa takia usein myös poliisin puhutteluun.
– Tietämättömyys saa kansalaiset soittamaan poliisille. Ymmärrän asian, sillä pyörätuolimetsästäjät ovat Suomessa vielä harvinainen näky. Toivottavasti tilanne korjaantuu, sillä metsästys pitää elämässä kiinni ja motivoi kuntoutukseen, Ilpo tietää kertoa.
Kommentoi Facebookissa