TERVEYS ”Elämä maistuu paremmalta kuin koskaan!” Näin määrittelevät arkeansa kalajokiset Tarja Linnala, 64, ja hänen puolisonsa Harri Korpi. Arjen tasapainoon on lukuisia eri syitä, mutta tärkein niistä on kuitenkin rakkaus.
– Kun ihmissuhteet ovat kunnossa, elämä kannattelee vaikeinakin aikoina. Tiedän kokemuksesta, kuinka tärkeää on rakkaan ihmisen läsnäolo ja pyyteetön rinnalla kulkeminen. Ilman Harria ja lapsiani elämäni olisi niin toisenlaista, jopa paljon värittömämpää. Me olemme me ja tämä tunne auttaa jaksamaan ja rakentamaan arkea ilon ja kiitollisuuden kautta, Tarja luonnehtii.
Pariskunta Linnala-Korpi on kulkenut yhteistä matkaa vuodesta 2006 lähtien, josta viimeiset 12 vuotta he ovat asuneet yhteistä kotia.
– Jokainen päivä on omanlaisensa seikkailu, sillä rinnallamme kulkee myös kolmas pyörä, MS-tauti. Sairaus on kuin varjo, josta ei koskaan pääse eroon, mutta sen kanssa oppii kuitenkin elämään.
Ylivieskassa varttunut Tarja sanoo olleensa jo lapsesta lähtien hyvin liikkuva ja liikunnallinen.
– Kuuluin niihin, joita ei koskaan tarvinnut patistella ylös, ulos ja liikkumaan. Päinvastoin. Menin, osallistuin ja nautin. Myös lajien suhteen olin utelias ja kokeilun haluinen. Kaikki mitkä nostivat sykettä ja kohottivat kuntoa, olivat ”mun juttuja”, mutta ilman kilpailua.
Vesivoimistelusta jumppahitiksi
Liikunnasta tuli Tarjalle myös ammatti. Hän opiskeli kuntohoitajaksi, mutta ei ole tehnyt päivääkään alan töitä.
– Samoihin aikoihin, kun valmistuin, Ylivieskan psykiatrisessa Visalan sairaalassa vapautui liikunnanohjaajan paikka. Tämä oli hyvä alusta tulevaan, kun vuonna 1987 siirryin kaupungille erityisryhmien liikunnanohjaajaksi. Olin todella innoissani, sillä toimenkuva oli todella laaja ja osittain jopa hyvin ainutlaatuinen. Ylivieska oli tuolloin maakunnan ensimmäisiä, jotka aloittivat erityisliikunnanohjaajien palkkaamisen, Tarja kertoo.
Vaikka Tarja oli liikunnan suhteen hyvin motivoitunut, niin erityisliikunnan ohjaajana hän joutui tekemisiin myös täysin uusien ja erilaisten toimintamallien kanssa.
– Oman lisähaasteensa tähän kaikkeen toi myös se, että esimerkiksi vesivoimistelun ohjaamiseen ei ollut saatavilla minkäänlaista koulutusta. Niinpä hankin aiheesta kertovan kirjan, kahlasin sen lävitse ja perusteellisen kuivaharjoittelun päätteeksi hyppäsin altaaseen. Teorian ja käytännön yhteensovittaminen sujui sen verran mallikkaasti, että vesivoimistelusta tuli hetkessä 80-luvun suurimpia jumppahittejä ja noste on kestänyt näihin päiviin saakka, Tarja iloitsee.
Vesivoimistelu oli kuitenkin vain yksi osa Tarjan monipuolista tehtäväkenttää. Asiakkat koostuivat ikäihmisten ja liikuntarajoitteisten lisäksi myös alle kouluikäisistä lapsista sekä eri tavalla sairastuneista ja vammautuneista.
– Niinpä toiminta räätälöitiin aina tarpeen ja tilanteiden mukaan. Liikuntamuotojen kirjo oli laaja, tuolijumpasta ratsastukseen ja välillä käytiin myös vaeltamassa. Järjestimme myös erilaisia ulkoilutapahtumia ja erään erityisryhmän kanssa teimme jopa matkan Espanjaan. Erityisliikunnanohjaajan tärkeimpiin taitoihin kuului soveltaminen, nopea reagointikyky sekä ongelmien ratkaisutaito, Tarja sanoo hymyillen.
”Olin pitkään valtavan väsynyt”
Liikkuva ja liikunnallinen Tarja on aina tehnyt työtään suurella sydämellä ja vahvasta tahdosta jakaa liikkumisen iloa myös niille, joille esimerkiksi sulkapallon pelaaminen ei ollut itsestään selvyys.
– Olen aina peräänkuuluttanut ja edesauttanut sitä, että liikunta kuuluu kaikille. Sellaista liikuntamuotoa ei ole olemassakaan, jota ei voi soveltaa.
Liikunta ja sen monimuotoisuus ovat olleet myös Tarjan henkilökohtaisen elämän kantavimpia voimavaroja.
– Kehoni on aina halunnut liikkua ja tästä on ollut suunnatonta etua myös nykyisessä elämänvaiheessani. MS-tauti romutti hetkelliseksi arjen perusturvan, mutta rakkaus liikuntaan auttoi eteenpäin ja nosti takaisin kovalle maalle.
Tarja sai diagnoosin sairaudestaan vuonna 2003.
– Ensimmäiset merkit MS antoi jo 2000-luvun taitteessa. Olin pitkään valtavan väsynyt ja ennen diagnoosia myös oikea käteni oli oudon voimaton. En saanut esimerkiksi avainta käännettyä virtalukossa. Neurologisissa tutkimuksissa ei ilmennyt kuitenkaan mitään hälyttävää. Epäiltiin vain selkäydintulehdusta.
Poikkeuksellinen väsymys sekä käden perusvoiman katoaminen antoivat aihetta tarkempiin jatkotutkimuksiin, joiden myötä selvisi, että oireiden taustalla oli MS-tauti.
– Jäin jo ennen diagnoosia osatyökyvyttömyyseläkkeelle. Olin yksinkertaisesti niin uupunut, Tarja taustoittaa hiljaisena.
Lääkekokeilusta akuutti maksatulehdus
MS-diagnoosi oli luonnollisesti liikkuvalle perheenäidille pysähdyksen paikka.
– Tottakai. Kun ihminen yrittää ajatella yhtä aikaa sekä järjellä että tunteella, niin lopputulos on melkoista vuoristorataa. Vauhtia tasoitti kuitenkin mahdollisuus osallistua lääkekokeiluun. Olin innoissani ja samalla myös toiveikas, mutta vuonna 2005 alkanut kortisonia sisältävä pistoshoito päätyi minun kohdallani akuuttiin maksatulehdukseen.
Epäonnistuneen kokeilun seurauksena myös jalkojen toimintakyky alkoi hiljalleen heikentyä ja vuonna 2008 Tarja joutui jo turvautumaan pyörätuoliin. Pyörätuoli ja siihen sopeutuminen ei ollut kuitenkaan läpihuutojuttu.
– Kun ihminen joutuu sairauden seurauksena pyörätuoliin, niin sopeutuminen ei ole muutoksen ainoa haaste. Kun tilanne tulee niin sanotusti puskista, niin jonkun täytyisi opettaa itse tuolin käyttöä, perehdyttää sen ominaisuuksiin, näyttää miten kelataan ja mennään esimerkiksi kynnyksen ylitse. Nyt kun käyttöohjeita ei ollut ja ei myöskään ketään perehdyttäjää, kaikki oli opeteltava itse.
Vaikka Tarja sanoo lähteneensä uuden edessä omin neuvoin liikkeelle, niin pyörätuolin osalta hän sai neuvoja fysioterapeutiltaan.
– Hänen tietotaitonsa ansiosta pääsin eteenpäin ja sain alleni kestävän ja kevyen aktiivipyörätuolin. On tärkeää, että tuoli on ketterä ja helposti käsiteltävä, sillä esimerkiksi minun kohdallani pyörätuolilla on monta virkaa. Tuoli helpottaa liikkumista, mutta toimii myös erinomaisena apuvälineenä omatoimisessa kuntoutumisessa ja sen ylläpitämisessä.
Hitaasti etenevää MS-tautia sairastava Tarja sanoo kipuilleensa sairauden aiheuttamien muutosten kanssa kuusi pitkää vuotta.
– Tätä taudin muotoa ei voida lääkitä ja eteneminenkin on rauhallista, joten asian ymmärtäminen otti oman aikansa. Ajattelin kuitenkin, että kun vaihtoehtoja ei juurikaan ole, niin sairauden kanssa on vain opittava elämään. Vielä parikymmentä vuotta sitten osaaminen, tukijärjestelmä ja tieto olivat myös tähän sairauteen liittyen vähäistä, joten jälkeenpäin katsottuna monet asiat olisi voinut tehdä täysin toisin.
Mieltä kutkuttavia työvoittoja
Tarjan kohdalla avain moneen ratkaisuun on löytynyt kuitenkin neurologiaan erikoistuneen fysioterapeutin taskusta.
– Hän on ollut yksi tärkeimmistä tukijoistani. Eteenpäin kannattelevia oivalluksia on paljon, mutta tulosrikkaimpiin terapiamuotoihin lukeutuu kuitenkin allasterapia. Sen avulla olen löytänyt muun muassa kadoksissa olleen lihasvoiman, tasapainon ja liikeketjut. Allasterapia on nostanut pintaan myös supistuneet liikelaajuudet ja yhden lihasryhmän sijaan olemme rakentaneet kokonaisuuden, jossa koko keho liikkuu. Viimeisen kymmenen vuoden ajan olen saanut vedestä erinomaisen ystävän.
Allastreenaamisen ansiosta Tarja sanoo löytäneensä myös aivan uudenlaisen kuntoutumismuodon.
– Uin, sukellan ja nautin, sillä veden voima on todella ihmeellinen. Asetan itselleni myös tavoitteita. Lähdin liikkeelle 25 uintimetristä ja opettelin myös palautumisen taidon. Samalla opin kuuntelemaan kehoa, miten se toimii ja mitkä ovat sen vahvuudet ja heikoin lenkki. Tällä hetkellä puoli kilometriä taittuu jo mukavasti. Ennätys on 750 metriä ja mielessä pyörii kilometri, mutta tärkeintä ei ole matka vaan altaassa vietetty aika ja uuden oppiminen.
Allasterapia on Tarjan mukaan täynnä mieltä kutkuttavia työvoittoja.
– Muistan edelleen sen tunteen, kun uin ensimmäisen kerran 100 metriä. Se oli suuri hetki, kun tunsin pitkästä aikaa aitoa liikunnan iloa. Tämä tunne on aktivoinut eteenpäin ja rohkaissut vierailemaan myös mukavuusalueen ulkopuolella.
Liikunta on vienyt, tuonut ja kuljettanut Tarjan myös tähän hetkeen.
– Olen tavattoman onnellinen, että sain tehdä täysmittaisen työurani ammatissa, jonka jokaisesta tunnista ja jokaisesta asiakkaasta olen todella kiitollinen. Tein urani loppusuoran lisäksi pyörätuolista käsin, joten sain erityisliikunnanohjaajana myös erityislaatuisen mahdollisuuden nähdä peilipinnan molemmat puolet.
Väsyneenä ei voi kuntoilla
Erityisliikunnanohjaajana Tarja on saanut aivan erilaista tartuntapintaa myös omaan kuntoutumiseensa.
– Sovellan itselleni niin sanottuja kotikutoisia versioita eri liikuntamuodoista. Esimerkiksi pyörätuoli toimii erinomaisena apuvälineenä eri liikkeille. Kun istun tukevasti, voin pyöritellä raajojani ja vahvistaa kelaamalla lihaksiani. Pidän lähtökohtana, että tuolissa tulee istua ryhdikkäästi.
Altaassa Tarja antaa vastaavasti vetovastuun vedelle.
– Vesi kertoo parhaiten sen, miten keho liikkuu. Vesi myös tukee kehoa, joten sitä vasten voi tunnistaa, mitkä liikkeet vedessä toimivat parhaiten. Vedessä tulee kolmiulotteinen kuva omasta kehosta, joten esimerkiksi asennon pitäminen vedessä onnistuu luontevasti. Lisätehoa treenaamiseen saadaan vastaavasti sukeltamalla, sillä altaan pohjalla veden paine auttaa uintiliikkeiden suorittamista.
Tarja tietää kuitenkin kokemuksesta, että kuntoutuakseen on osattava myös levätä.
– Arjen tulisi olla sen verran helppoa, että se kestää treenaamisen. Väsyneenä ei voi kuntoutua, sillä uudet asiat sekä niiden oppiminen vaativat paljon myös psyykkistä ponnistelua. Olen oivaltanut myös sen, että tavoitteeseen pääsemiseksi kannattaa haastaa itsensä ja edetä aina sieltä missä aita on mahdollisimman korkealla. Liikunnallinen elämäntapa pitäisi olla kaikkien ulottuvilla.
- Haastattelu on julkaistu aikaisemmin IT-lehdessä
Lue myös: Yksinäisyys on liikuntarajoitteiselle tuttu vieras – ”Pyörätuoli erotti minut monista kavereista”
Kommentoi Facebookissa