Pyörtääkö VW sittenkin päätöksensä?

VW-malliston täydennykseksi Amerikassa esiteltiin jenkkien rakastama iso katumaasturi.

VW-malliston täydennykseksi Amerikassa esiteltiin jenkkien rakastama iso katumaasturi. (Kuva VW)

Merkin jättimäinen Atlas-katumaasturi saatetaan nähdä Euroopassakin.

AUTOT Volkswagen on kärsinyt erityisesti USA:n markkinoilla pahasti reilu vuosi sitten julkisuuteen tulleesta päästöskandaalista. Viime aikoina Atlantin toiselta puolelta on kuitenkin alkanut kuulua positiivisiakin VW-uutisia. Merkin myynti on nimittäin lähtenyt pieneen nousuun, ja malliston täydennykseksi esiteltiin jenkkien rakastama iso katumaasturi.

Atlas-nimen saanut SUV on Amerikassa suosittua kolmen penkkirivin mallia, eli sillä pystyy kuljettamaan jopa seitsemää henkeä. USA:n Chattanoogassa valmistettava auto on tehty Golfinkin pohjana käytetylle MQB-perusrakenteelle, mitä ei uskoisi Atlaksen ulkomittojen perusteella. Iso katumaasturi on lähes viisi metriä pitkä ja kaksi metriä leveä, eli esimerkiksi Skodan tuore Kodiaq ja Volkkarin Euroopan SUV-malliston lippulaiva Touareg jäävät selvästi pienemmiksi.

USA:ssa auto on Touaregia edullisempi, mikä selittyy mm. yksinkertaisemmalla tekniikalla ja kovamuovista tehdyllä sisustalla.
USA:ssa auto on Touaregia edullisempi, mikä selittyy mm. yksinkertaisemmalla tekniikalla ja kovamuovista tehdyllä sisustalla. (Kuva VW)

Massiiviset ulkomitat johtuvat jenkkien mieltymyksistä, mutta Atlaksesta on tehty oma versionsa myös Kiinan markkinoille. Lisäksi VW on jo päättänyt, että autoa laivataan USA:sta Venäjälle sekä Lähi-itään, jossa on kysyntää isoille katumaastureille.

Nyt Volkswagenin isoista malleista vastaava Elmar-Marius Licharz paljasti, että Atlaksen tuontia harkitaan myös muutamiin Euroopan maihin. Touareg on tarpeeksi kookas useimmilla markkina-alueilla, mutta joissakin maissa voisi silti olla kysyntää vieläkin isommalle SUV:lle. Licharz myönsi, että auto saattaa olla jo liiankin massiivinen moniin eurooppalaisiin talleihin, mutta sille voisi silti löytyä ostajia. Chattanoogan tehtaalla olisi ainakin vapaata kapasiteettia käytettävissä vanhan mantereen kysynnän tyydyttämiseksi.

VW haluaa päästä USA:ssa eroon päästöskandaalin aiheuttamista massiivisista imagohaitoista, ja niinpä Atlaksen pellin alle ei saa siellä minkäänlaista dieseliä. Tarjolla on ainoastaan kaksilitrainen nelisylinterinen bensaturbo ja perinteistä koulukuntaa edustava 3,6-litrainen vapaasti hengittävä VR6.

VW haluaa päästä USA:ssa eroon päästöskandaalin aiheuttamista massiivisista imagohaitoista,
VW haluaa päästä USA:ssa eroon päästöskandaalin aiheuttamista massiivisista imagohaitoista, (Kuva VW)

Euroopassa merkittävä osa tämän kokoluokan katumaastureista myydään kuitenkin edelleen dieseleinä, ja niinpä VW on jo tutkinut nakuttajan sovittamista Atlaksen nokalle. Kyseessä on monista VW-konsernin autoista tuttu 2.0 TDI, josta irtoaa noin 190 heppaa.

Atlas on sen verran massiivinen, että se pitäisi asemoida ainakin kokonsa perusteella Touaregin yläpuolelle. USA:ssa auto on kuitenkin Touaregia edullisempi, mikä selittyy mm. yksinkertaisemmalla tekniikalla ja halvasta kovamuovista tehdyllä sisustalla. Onkin mielenkiintoista nähdä, tulisiko Eurooppa-versiosta USA-mallia arvokkaampi vai myytäisiinkö Atlasta vanhan mantereen maissakin lähinnä hinnan ja koon houkuttelevalla yhdistelmällä.

Kommentoi Facebookissa