Rajanylitykset ovat edelleen yli 90 prosenttia normaalia vähäisempiä – viikossa silti tavattu 100 etsintäkuulutettua

Merivartiosto tukee ydintoimintojensa lisäksi yhteistyötahoja informoimalla matkustajia THL:n päivittämistä koronaohjeista.

Merivartiosto tukee ydintoimintojensa lisäksi yhteistyötahoja informoimalla matkustajia THL:n päivittämistä koronaohjeista. (Kuva Rajavartiolaitos)

Poikkeusolojen rajoitusten aikana on jätetty tekemättä noin 13 miljoonaa rajanylitystä.

RAJAVALVONTA Rajaliikenteen rajoittaminen ja sisärajojen valvonta jatkuvat Suomessa valtioneuvoston viimeisimpien päätösten mukaisesti 14.6.2020 asti. Rajoituksiin tuli sisärajojen valvontaa koskevia muutoksia 14.5.2020 alkaen ja esimerkiksi työmatkaliikenne sisärajoilla sallittiin laajemmin.

Rajaliikenteen määrät ovatkin tämän takia nousseet aiempiin viikkoihin verrattuna. Liikenne rajoilla on kuitenkin vielä kaukana normaalista tasostaan. Viime viikolla Suomen ulko- ja sisärajoilla tehtiin yhteensä 113 000 rajanylitystä, kun normaaliaikoina viikoittainen keskiarvo on 1 310 200 rajanylitystä.

Rajanylitykset ovat siis tälläkin hetkellä yli 90 prosenttia normaaliaikoja vähäisempiä. Kaikkiaan poikkeusolojen aikana rajanylityksiä on tehty noin 13 miljoonaa normaalia vähemmän. Sisärajojen valvontatehtävissä rajavartijat ovat kuitenkin paljastaneet ja estäneet lukuisia rikoksia, liittyen muun muassa päihtyneenä tai huumausaineiden vaikutuksen alaisena ajamiseen, huumausaineiden ja nuuskan salakuljettamiseen sekä järjestäytyneeseen omaisuusrikollisuuteen.

Tapaukset on tarvittaessa siirretty tutkintavastuussa oleville PTR-osapuolille eli poliisille tai Tullille. Pelkästään viikon 20 aikana havaittiin rajavalvonnan yhteydessä lähes 100 etsintäkuulutuksen kohteena olevaa henkilöä tai omaisuutta. Lisäksi Rajavartiolaitos on kyennyt normaalia paremmin antamaan virka-apua esimerkiksi Ruotsin ja Norjan maarajoilla toimiville muille viranomaisille.

Rajavartiolaitos toimii perusoikeuksien, hengen ja terveyden turvaamiseksi, samalla kuitenkaan loukkaamatta kansalaisten liikkumisvapautta. Suomen kansalaisella on aina oikeus saapua maahan. Ulkomaalaisten maahantuloa voidaan rajoittaa kansanterveysperusteella ulkomaalaislain nojalla kussakin tapauksessa kokonaisharkintaa käyttäen.

Maastalähdön valvontaa tehdään puolestaan neuvoin ja suosituksin, mutta kenenkään maastalähtöä ei estetä, jos siihen ei ole lakiperustetta.

Lue myös: Rajaliikennettä avataan, sillä jokaisella on oikeus lähteä Suomesta – taustalla kantelu oikeuskanslerille

Kommentoi Facebookissa