TERRORI-ISKU Ranskassa tapahtui jälleen eilen yksi maata viime aikoina koetelleista terrori-iskuista.
Marokkolaissyntyinen 26-vuotias poliisin tuntema pikkurikollinen Redouane Lakdim sai aamulla auton haltuunsa kotikaupungissaan Carcassonessa tappamalla auton matkustajan ja haavoittamalla kuljettajaa. Autokaappauksen jälkeen hän ampui lähistöllä liikkuneita poliiseja kohti, jolloin yksi heistä haavoittui.
Ajettuaan läheiseen Trebesin kaupunkiin hän surmasi Super U -nimisessä marketissa kaksi ihmistä. Ranskalaispoliisi vaihtoi itsensä Lakdimin ottamaan panttivankiin, ja näin viimeinen siviili saatiin vapautettua. Lakdim oli vaatinut Pariisin terrori-iskujen pääepäillyn Salah Abdesalamin vapauttamista.
Poliisi päätti panttivankitilanteen rynnäköimällä supermarketiin, jolloin Redouane Lakdim sai surmansa. Panttivangin tilalle asettautunut poliisi haavoittui myös vakavasti ja menehtyi myöhemmin sairaalassa.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron on todennut poliisin pelastaneen ihmishenkiä ja olevan kunniaksi sekä Ranskalle että poliisikollegoilleen, myös sisäministeri kutsui menehtynyttä poliisia sankariksi.
Ranskan poliisi oli tietoinen muun muassa huumekauppa harjoittaneen Lakdimin rikollisesta taustasta, mutta ei tiennyt hänen radikalisoitumisestaan. Ranskalaisten uutistoimistojen mukaan Lakdim julisti olevansa terroristijärjestö Isisin kannattaja, ja järjestö onkin ilmoittanut olleensa iskun takana.
Kommentoi Facebookissa