TERVEYS Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo, että synnyttäjistä 10,7 prosenttia tupakoi alkuraskauden aikana vuonna 2019. Luku on viisi prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuosikymmen aikaisemmin.
Myös ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana tupakoinnin lopettaneiden osuus on kasvanut merkittävästi. Vuonna 2019 kaikista raskaudenaikana tupakoineista 54 prosenttia lopetti tupakoinnin alkuraskauden aikana, kun vuosikymmen aikaisemmin vastaava osuus oli 33 prosenttia.
– Tupakoinnin vähenemisen taustalla on kasvanut tietoisuus raskaudenaikaisen tupakoinnin haitoista. Neuvoloilla on ollut keskeinen rooli tämän myönteisen kehityksen edistäjinä, sanoo tutkimusprofessori Mika Gissler.

Nuoret synnyttäjät tupakoivat raskauden aikana yleisemmin kuin vanhemmat synnyttäjät. Alle 20-vuotiaista synnyttäjistä 31,4 prosenttia tupakoi alkuraskauden aikana. Tässä ikäryhmässä myös alkuraskauden aikana tupakoinnin lopettaneiden osuus oli hieman keskiarvoa matalampi.
Synnytyksistä 99,4 prosenttia tapahtui vuonna 2019 sairaaloissa. Suunniteltuja kotisynnytyksiä oli THL:n syntymärekisteriin tulleiden ilmoitusten mukaan 38 vuonna 2019, luku oli 69 vuonna 2018.
Matkalla sairaalaan tapahtui 102 synnytystä vuonna 2019, mikä on 26 synnytystä enemmän kuin vuonna 2018. Yksi syy tähän trendiin on pienten synnytysosastojen lakkauttaminen, mikä on pidentänyt matkoja lähimpään synnytyssairaalaan.
Suomessa syntyi 45 870 lasta vuonna 2019, mikä oli 4,3 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2018. Syntyneiden lasten määrä on pienentynyt yhtäjaksoisesti vuodesta 2011 lähtien.
Kaikkien synnyttäjien keski-ikä oli 31,2 vuotta ja ensisynnyttäjien keski-ikä oli 29,5 vuonna 2019. Kaikista synnyttäjistä yli 35-vuotiaita oli 24,4 prosenttia.
Kommentoi Facebookissa