RATTIJUOPUMUS Helsingissä Turunlinnantiellä Itäkeskuksen kohdalla tapahtui keskiviikkona 23.12. hieman kello viiden jälkeen liikenneonnettomuus, jossa henkilöauton kuljettaja törmäsi aikuiseen naiseen ja kahteen lapseen, jotka olivat ylittämässä suojatietä.
Poliisi selvittää tapahtumien kulkua, ja kuskia epäillään tällä hetkellä muun muassa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä törkeästä rattijuopumuksesta.
– Päihtyneenä ei koskaan tule mennä rattiin. Sen lisäksi on tärkeä muistaa, ettei anna joulun ajan tuomien kiireiden tai paineiden vaikuttaa keskittymiseen liikenteessä. Pidetään itsestämme sekä toisistamme huolta, muistuttaa yleisjohtaja rikoskomisario Kaarle Lehmus Helsingin poliisilaitokselta.
Nainen ja lapset toimitettiin sairaalaan.
Kommentoi Facebookissa