Rattijuoppo yritti tekeytyä matkustajaksi huonolla menestyksellä – selitys ontui yksinkertaisesta syystä

Auto seilasi molemmilla kaistoilla käyden välillä pientareen puolella. (Kuvituskuva Fotolia)

Auton pysähtyessä kuljettaja hyppäsi apukuskin paikalle ja kiisti ajaneensa autoa.

RATTIJUOPUMUS Hämeen poliisi kertoo, kuinka lauantaina hieman puolen yön jälkeen Janakkalassa valtatiellä 3 partio havaitsi kohti pohjoista menevän henkilöauton. Henkilöauton nopeus oli 70 km/h, kun rajoitusalue oli 120 km/h ja auto seilasi molemmilla kaistoilla käyden välillä pientareen puolella.

Auto pysäytettiin Turengin liittymään. Auton pysähtyessä kuljettaja hyppäsi apukuskin paikalle ja kiisti ajaneensa autoa, eikä myöskään suostunut puhaltamaan alkometriin. Kuljettajana toimineen noin 25-vuotiaan miehen selitys kuitenkin hieman ontui, koska autossa ei edes ollut muita henkilöitä.

Miehelle suoritettu huumausainepikatesti oli positiivinen amfetamiinille. Myöhemmin hän suostui puhaltamaan alkometriin ja sen tulos oli 1.96 promillea. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Mies tuotiin Hämeenlinnan poliisivankilaan.

Lue myös: Henkilöautolla hurja nopeus 222 km/h – poliisi seurasi moottoripyörällä

Kommentoi Facebookissa