Reseptilääkkeiden kuluttajahintojen lasku jatkui – hinnat ovat kaikissa apteekeissa samat

Kela maksaa lääkekorvauksia vasta, kun asiakas on ensin itse maksanut 50 euroa reseptilääkkeistään vuoden alusta lukien.

Kela maksaa lääkekorvauksia vasta, kun asiakas on ensin itse maksanut 50 euroa reseptilääkkeistään vuoden alusta lukien. (Kuva Apteekkariliitto/ Reetta Lomperi)

Lääkkeissä apteekin ostohinnan päättää lääkeyritys, ja apteekki ei voi itse hinnoitella lääkkeitä.

LÄÄKKEET Suomalaiset maksoivat reseptilääkkeistä viime vuoden lopussa lähes viidenneksen vähemmän, mutta ruoasta lähes viidenneksen enemmän kuin kymmenen vuotta aiemmin, ilmenee Tilastokeskuksen tuoreista tiedoista.

Tilastokeskuksen mukaan reseptilääkkeiden kuluttajahinnat eli lääkkeistä maksetut omavastuut laskivat liki 18 prosenttia tammikuusta 2010 joulukuuhun 2019. Itsehoitolääkkeiden hinnat nousivat 4,4 prosenttia. Kuluttajahinnat nousivat viime vuosikymmenellä keskimäärin 14,3 prosenttia. Esimerkiksi elintarvikkeet ja alkoholittomat juomat kallistuivat kuluttajahintaindeksin nousua enemmän, liki 18 prosenttia.

Reseptilääkkeiden kuluttajahinnat ovat olleet laskussa jo pidempään, etenkin vuodesta 2009, jolloin lääkkeiden viitehintajärjestelmä otettiin käyttöön. Reseptilääkkeiden kuluttajahinnoissa näkyy viime vuosina voimakasta kalenterivuoden sisäistä vaihtelua, mutta laskeva trendi on jatkunut.

– Alkuvuoden nousu johtuu lääkekorvauksissa vuoden 2016 alussa käyttöön otetusta alkuomavastuusta. Kela maksaa lääkekorvauksia vasta sen jälkeen, kun asiakas on ensin itse maksanut 50 euroa korvattavista reseptilääkkeistään vuoden alusta lukien, Apteekkariliiton talousasiantuntija Monna Apajalahti-Markkula selittää vaihtelua.

Tilastokeskus kerää lääkkeiden hinnat kuluttajahintaindeksin laskentaan keskitetystä tietokannasta, johon on tallennettu kaikki Suomen apteekeissa myydyt resepti- ja itsehoitolääkkeet.

Lääkkeissä tukkuhinnan eli apteekin ostohinnan päättää lääkeyritys, ja se on kaikille apteekeille sama. Apteekki ei voi itse hinnoitella lääkkeitä, vaan lääkkeen vähittäishinta apteekissa on laskettava tukkuhinnasta valtioneuvoston lääketaksa-asetuksen mukaisesti. Lääkkeiden hinnat ovat siksi kaikissa apteekeissa, apteekkien palvelupisteissä ja suomalaisissa verkkoapteekeissa samat.

Lue myös: Vanhat lääkkeet tulisi palauttaa apteekkiin – nyt lääkeaineita löytyy jo Itämeren sinisimpukoista ja kaloista

Kommentoi Facebookissa