JÄÄKIEKKO Alle 20-vuotiaiden MM-kisat on hieno tilaisuus paitsi Suomen menestyksen jännittämiseen, myös tulevien kiekkoilijasuuruuksien seuraamiseen paidan väristä riippumatta. Matseissa nähtävillä otteilla on tunnetusti vaikutusta esimerkiksi tulevan kesän NHL-varaustilaisuuden kulkuun ja kykyjenetsijöiden lisäksi erityisesti kanadalaiset kiekkofanit vaikuttavat arvostavan turnausta korkeammalle kuin jokakeväisiä miesten MM-kisoja.
Ikäluokkien kaikki parhaat pelaajat eivät pysty osallistumaan karkeloihin. Osalla on loukkaantumisia, osa taas on ehtinyt jo nousta merkittävään rooliin NHL-seurassaan, eikä heidän ole täten järkeä matkustaa kahdeksi viikoksi arvokisoihin. Tänäkin vuonna turnauksesta puuttuvat mm. Patrik Laine, Sebastian Aho, Jesse Puljujärvi, Kanadan Connor McDavid, Yhdysvaltain Auston Matthews sekä Venäjän Ivan Provorov.
Mukana on siitä huolimatta NHL-debyyttinsä jo tehneitä nuorukaisia, viime vuosien ykköskierroksen varauksia, tulevan kesän ykkösvarauksia sekä muita mielenkiintoisia, nousevia pelaajia ympäri kiekkomaailmaa. Päivän Lehti nostaa jokaisesta joukkueesta muutamia seuraamisen arvoisia nimiä esiin.
Suomen lohkossa eurooppalaista osaamista
Nuoret Leijonat aloittavat turnauksen Montrealin alkulohkossa, jonka pahin vastustaja on Ruotsi. Heidän riveistään löytyy mm. turnauksen nuorin pelaaja Rasmus Dahlin, joka on päässyt jo 16-vuotiaana pelaamaan tusinallisen otteluita Frölundan riveissä. Ruotsin suurin tähti on viime keväänä sekä U18 että U20 -joukkueissa tehoillut Buffalo Sabresin ykkösvaraus (2016) Alexander Nylander.

Naapurimaamme nuorista puolustaja Jacob Larsson voitti viime kaudella Ruotsin liigan mestaruuden ja on päässyt tänä syksynä pelaamaan neljä ottelua Anaheim Ducksin takalinjoilla. Toinen pakki, Eritrean passinkin omistava Oliver Kylington teki NHL-debyyttinsä Calgary Flamesissa jo viime kaudella. Vakuuttavimmin on esiintynyt Färjestadin kasvatti Joel Eriksson Ek, joka nostettiin Minnesota Wildin avauskokoonpanoon alkukauden ajaksi ja tehoili yhdeksässä NHL-ottelussaan pisteet 2+3.
Kolmantena jääkiekon suurmaana lohkossa taistelee Tshekki, jonka kokoonpanosta löytyy Kärppien organisaatioon kuuluva Radek Koblizek. HC Kometa Brnon kasvatti saapui Ouluun jo syksyllä 2013 ja on raivannut tiensä jopa muutamiin liigapeleihin asti. 17-vuotiaan Martin Necasin odotetaan menevän ensi kesän NHL-draftissa jo ensimmäisellä kierroksella, lupaavia ovat myös Kanadan juniorisarjassa pelaava Filip Chlapik sekä Detroitin varaama pakki Filip Hronek.
Tanskan joukkueen runko pohjautuu SHL:ssä pelaavan Röglen organisaatiossa vaikuttaviin nuoriin kuten Morten Jensen, Mathias From ja Nikolaj Christensen. Ruotsalaisen kiekkokoulun kautta oppia hakenut laituri Joachim Blichfield on joukkueen kovimpia lupauksia. Sveitsistä esiin voi nostaa Davosissa pelaavan ykkösmaalivahti Joren van Pottelberghen, ensi kesän ykköskierroksen varauksiin kuuluvan 17-vuotiaan Nico Hischierin sekä WHL:ssä hyvää jälkeä tehneen Calvin Thürkaufin.
Onko Venäjästä yllättäjäksi?
Siinä missä esimerkiksi Tanskan joukkueesta voi tutkailla kuinka monella pelaajalla on kokemusta Ruotsin liigasta, Kanadan joukkueessa voi katsoa jo NHL-pelejä. Niitä on vyölleen saaneet Ottawa Senatorsin Thomas Chabot, Islandersin Mathew Barzal sekä Devilsin Blake Speers. Kisojen isoimpiin nimiin lukeutuva Dylan Strome murtautui alkukaudesta vahvasti Arizona Coyotesin riveihin. Joukkueesta löytyy myös Pierre-Luc Dubois, jonka Columbus Blue Jacketsin Jarmo Kekäläinen varasi viime kesänä ennen Jesse Puljujärveä.
Toronton lohkossa kovien paineiden alla kiekkoilee myös USA. Mukana on useita viime vuosien draftien ykköskierroksen varauksia, kuten U18-kultamitalistit Charlie McAvoy, Colin White, Luke Kunin, Clayton Keller ja AHL:ssä miehekkäästi esiintynyt Jack Roslovic. OHL:ssä karmeita pistemääriä takonut, vain 171 senttinen Alex Debrincat jätettiin toistaiseksi tuntemattomasta syystä joukkueesta rannalle.
Pohjois-Amerikan joukkueet haastaa Venäjä, joka luottaa erityisesti kovatasoiseen puolustukseensa. Joukkueen maalinsuuta tilkitsee Metallurg Magnitogorskin joukkueessa KHL:n mestaruuden voittanut, U18-kisojen paras maalivahti (2015) Ilja Samsonov. Pakkiosaston suurin tähti on Montreal Canadiensin kokoonpanossa tänä syksynä vilahtanut Mikhail Sergachev, muutoin runko rakentuu KHL:ää vakituisesti pelaavista nimistä. Hyökkäyksen suurimmat toivot ovat kolmatta kauttaan KHL:ssä pelaava, syksyn aikana jo tehot 15+15 summannut Kirill Kaprizov sekä Dallas Starsin ykköskierroksen varaus vuodelta 2015, nyt AHL:ssä pelaava Denis Guryanov.
Kolmen suurmaan takana paikastaan parrasvaloissa taistelee Latvia ja Slovakia. Yllättävän iso osa Latvian joukkueesta pelaa Pohjois-Amerikan juniorisarjoissa, kuten Norjassa kiekko-oppinsa saanut ja nykyään WHL:ssä yli piste per peli -tahtia pelaava Rudolfs Balcers. 19-vuotias Martins Dzierkals, kiekollisesti taitava puolustaja Gvido Jansons ja isokokoinen, loukkaantumisista kärsivä Kristians Rubins ovat niin ikään jengin avainhahmoja. Slovakian kiinnostavimpia nimiä ovat maaliahne hyökkääjä Radovan Bondra, Tshekin juniorisarjoissakin kypsynyt Adam Ruzicka sekä Tapparan organisaatioon kuuluva Martin Bodak.
Kommentoi Facebookissa