Salibandymestariksi Classic kolmannen kerran peräkkäin – Happee jäi kyydistä toisessa erässä

Tampereen Classicin pelaajat juhlivat Eemeli Salinin tekemää kavennusta salibandyfinaalissa.

Tampereen Classicin pelaajat juhlivat Eemeli Salinin tekemää kavennusta salibandyfinaalissa. (Kuva AOP)

Tamperelaiset veivät Suomen mestaruuden voittamalla 33 ottelua peräkkäin.

SALIBANDY Loppuottelun parhaana pelaajana palkitun Eemeli Salinin tehot toisessa erässä ratkaisivat, kun Tampereen Classic löi salibandyn Superfinaalissa Jyväskylän Happeen 6–2. Classic teki reilussa kymmenessä minuutissa neljä maalia. Happeelta kaksi miestä joutui loukkaantumisten takia jättämään ottelun kesken.

Varsin pian ottelun alettua Happee pääsi kahden maalin karkumatkalle. Happee siirtyi 1–0 johtoon Paul Kotilaisen laukauksella, toinen maali syntyi puolustaja Joel Lahden mailasta.

Toisen erän edetessä pelin painopiste siirtyi Classicin hyökkäyspäätyyn, vaikka erän kuudennella minuutilla Happeen Jonne Junkkarinen laukoi pallon Classicin maalin tolppaan. Seuranneesta vastahyökkäyksestä Classic sai avausmaalinsa, tekijänä Eemeli Salin. Tästä alkoi noin kymmenminuuttinen Classic-näytös, tasoitusmaalissa Eemeli Salin laukoi iltapäivän toisen osumansa.

Lassi Vänttinen iski Eemeli Salinin syötöstä Classicin johtoon. Kun vielä Sami Johansson ampui yllättävän kääntölaukauksen, Miro Tuomala Happeen maalissa oli yllätetty erässä jo neljännen kerran. Erän toiseksi viimeisellä minuutilla Classicin Janne Lamminen pääsi läpiajoon, mutta ei onnistunut maalinteossa.

Ottelun lopullinen ratkaisu nähtiin kolmannessa erässä, kun Classicin Jussi Piha laukoi pallon tyhjään Happee-maaliin. Classic sai vielä toisen kerran viimeistellä tyhjiin Oskari Heikkilän karatessa.

– Totta kai mestaruus on iso asia. Silloin tietää tehneensä asioita hyvin ja oikein, kun saa tällaisen kultamitalin kaulaan kauden jälkeen, Classicin puolustaja Juha Kivilehto tiivisti.

– Ottelu ratkesi toisen erän omiin virheisiin, helpoilla pallon menetyksillä ja puolustuspäässä huonolla liikkumisella annettiin paikkoja, Happeen päävalmentaja Mikko Lehto puolestaan harmitteli.

Naisten superfinaali Hartwall Arenalla oli pelillisesti Classicin hallussa. Joukkue ei pystynyt kuitenkaan hyödyntämään maalintekotilanteitaan. Tehokkaampi nurmijärveläinen SB-Pro pääsi juhlimaan toista Suomen mestaruuttaan 3–2-voitolla.

Classic yritti vimmatusti tasoitusta ottelun viimeiset minuutit ilman maalivahtia, mutta ottelu päättyi SB-Pron puolustustaistelun voittoon.

  • Lähde Salibandyliitto

Kommentoi Facebookissa