MURHASYYTE Pirkanmaan käräjäoikeudessa luettiin tiistaina murhasyyte 28-vuotiaalle miehelle. Syytteen mukaan mies surmasi 45-vuotiaan miehen lyömällä häntä noin sata kertaa miekalla. Vastaaja kiisti murhan mutta myönsi tapon.
Henkirikoksen uhri oleskeli silloin tällöin vastaajan asunnolla, hän muun muassa pesi siellä pyykkejään. Miesten välillä oli kahnausta jo ennen henkirikosta ja poliisiakin tarvittiin tilannetta rauhoittamaan. Vastaajalla ei ole aiempia tuomioita. Sen sijaan uhrilla oli rankka rikosmenneisyys, tuomio muun muassa tapon yrityksestä.

Epäilty murha tapahtui viime lokakuussa Tampereen Nekalantiellä sijaitsevassa vastaajan asunnossa. Ennen tekoa miehet oleskelivat asunnossa. Vastaaja lähti välillä kaupungille ja palasi yöllä kotiinsa ikkunan kautta. Sen jälkeen alkoi miekka heilua.
Syytteen mukaan vastaaja löi uhria noin sata kertaa miekalla, jonka terä on 50 sentin mittainen. Miekan iskut lävistivät muun muassa sydämen, keuhkon, ohutsuolen ja kaulalaskimon. Tekonsa jälkeen vastaaja poistui asunnosta. Hän ilmoitti myöhemmin teosta poliisille, ja mies otettiin kiinni keskikaupungilta.
Syytteen mukaan tappo oli raaka ja julma. Syyttäjä vaati vastaajalle elinkautista vankeusrangaistusta murhasta. Vastaaja kiisti murhan, mutta myönsi tapon.
Oikeus piti syyttäjän tavoin tekoa erityisen raakana ja julmana sekä kokonaisuudessaan törkeänä. Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi 28-vuotiaan Eetu Mikael Eemeli Venäläisen murhasta elinkautiseen vankeuteen.
- EDIT 19.00: Päivitetty oikeuden tuomio
Lue myös: Netin livelähetyksessä uhattiin henkilöä puukolla – päihtynyt joukko oli sepittänyt tarinan
Kommentoi Facebookissa