MATKAILU Helsingin Länsisataman ja Tallinnan Vanhan sataman kasvavien matkustajavirtojen tuomiin haasteisiin etsitään ratkaisuja viidellä tammikuussa käynnistyvällä älyliikennekokeilulla. Kokeilut ovat osa vuonna 2016 alkanutta FinEst Smart Mobility -hanketta.
Tavoitteena on tehdä ihmisten ja tavaroiden liikkumisvirtoja sujuvammiksi sataman alueilla. Lisäksi tähtäimenä on vähentää yksityisautojen ja raskaiden ajoneuvojen turhaa ajanviettoa ja siitä aiheutuvia haittoja paitsi satama-alueilla, myös kaupungissa.
– Helppo ja joustava liikkuminen parantaa paitsi matkustajien, myös Länsisataman alueen asukkaiden elämää, sillä se vähentää sataman ruuhkia, lisää Länsisataman aluerakentamisprojektin johtaja Outi Säntti.
Yksi kokeiluista on rekkojen satamaan ajoa ohjaava järjestelmä. Kuljettajat saavat tarkan satamaan saapumisreitin ja -ajan etukäteen. Näin myös laivayhtiöt saavat tiedon tarkasta saapumisajasta. Järjestelmä vähentää ylimääräistä ajanviettoa sataman alueella. Kokeilun toteuttaa käytännössä GoSwift.
FinEst Sherpa -kokeilussa FLOU suunnittelee matkustajille erilaisia palvelupaketteja, kuten lippuihin liitettyjä lisäpalveluja. Townhall24 tuo Länsisataman lähialueelle älykontit, joihin esimerkiksi painavien matkalaukkujen kanssa kulkevat voivat jättää tavaransa ja saada kuljetusapua autoilevilta matkustajilta.
Ratikkalipun ostamista helpotetaan teknologiayritys Jiffin hands free -mobiilisovelluksella, joka tunnistaa, kun matkustaja nousee raitiovaunun kyytiin ja ostaa lipun, kun ratikka lähtee liikkeelle. Kokeilussa selvitetään, onko sovellus teknisesti ja taloudellisesti toimiva.
Viidennessä pilotissa paikkatietoon erikoistunut Positium analysoi matkailijoiden liikkumista kaupunkialueella anonyymin mobiilisijaintidatan avulla. Saadun tiedon avulla Helsingin ja Tallinnan välillä matkustavien liikkumistottumuksia voidaan visualisoida, kehittää alueiden käytön suunnittelua sekä parantaa asukkaiden ja matkailijoiden viihtyvyyttä.
– Kokeilujen avulla pyritään siihen, että jokainen alueella kulkeva voi kokea oman liikkumisketjunsa mielekkääksi ja sujuvaksi, hankkeen projektipäällikkö Kalle Toivonen sanoo.
Helsingin ja Tallinnan välinen lauttayhteys on yksi maailman kiireisimpiä yli kahdeksalla miljoonalla vuosittaisella matkailijallaan. Kokeilut tukevat Helsingin laajempaa smart city -kehitystä. Innovatiiviset ratkaisut tarjoavat mahdollisuuden uusille yrityksille ja investoinneille.
Kommentoi Facebookissa