SALMONELLA Jyväskylää juhannuksen tienoilla vaivannut vatsatautiepidemia on hellittänyt, eikä uusia tapauksia ole ilmennyt. Vatsataudin syyksi on varmistunut salmonella, jota oli 18.6. päiväkodeissa tarjolla olleessa tuoresalaatissa.
Kaupungin selvityksen mukaan varhaiskasvatuksesta ja Vertti-toiminnasta oli epidemian aikaan eri päivinä poissa vatsaoireiden takia noin 450 ihmistä, joista lähes 400 oli lapsia. Terveysasemien vastaanotoille tai keskussairaalan päivystykseen hakeutui epidemian aikana vatsaoireiden takia noin 150 potilasta.
Ruokaviraston tuloksista on saatu vahvistus, että salaatti-kurkku-herne -näytteen salmonellakanta on sama kuin mitä löytyi potilasnäytteistä. Ruokapalvelun henkilöstöllä ei ole ollut salmonellaa.
Jyväskylän seudun ympäristöterveydenhuolto on pyrkinyt selvittämään, mikä salaatin kolmesta raaka-aineista, ulkomainen jäävuorisalaatti, kotimainen kurkku vai kotimaiset pakasteherneet sisälsivät salmonellaa.
Yle vahvistaa, että salmonellan todennäköisin lähde on Saksasta Ruotsin kautta Suomeen tullut jäävuorisalaatti, vaikka salaattierästä ei ole enää näytteitä tutkittavaksi. Ulkomaiseen jäävuorisalaattiin lisättiin Jyväskylän kaupungin Kylän Kattauksen keskuskeittiössä kotimaista kurkkua sekä hernettä.
Kurkun ja herneen salmonellanäytteet ovat olleet negatiivisia.
– Jääsalaatti on tuote, jota ei koko vuoden saa kotimaisena, eikä tässä mittakaavassa suomalaista koko ajan. Tällaisia virheitä on mahdollista tapahtua sekä kotimaassa että ulkomailla, Kylän kattauksen johtaja Tuija Sinisalo arvioi Ylelle.
Kyseistä jäävuorisalaattia oli ruotsalaiselta valmistajalta tullut 6000 pussia, ja niistä 42 päätyi Jyväskylän keskuskeittiöön. Tapauksen tiimoilta liikelaitos keskeytti ulkomaisen jäävuorisalaatin käytön toistaiseksi. Jäävuorisalaatti palaa ruokalistalle, kun saatavissa on riittävästi kotimaista tuotetta.
Poikkeukselliseksi ja alkuvaiheessa haastavaksi jäljitettäväksi epidemian teki muun muassa se, että taudin itämisaika näyttäisi osalla potilaista olleen tavanomaista pitempi ja tautitapauksia ilmeni eri puolilta kaupunkia.
Tilannearviota vaikeutti myös se, että ennen juhannusta keskussairaalan päivystykseen vatsaoireiden takia hakeutuneita potilaita oli sattumalta samaan aikaan eri puolilta Keski-Suomea.
Lue myös: Lähes 400 lasta sai vatsataudin salaatista – sairastumisen syy on ulosteperäinen salmonellabakteeri
Kommentoi Facebookissa