AUTOT Seat on asemoitu VW-konsernissa nuorekkaan urheilulliseksi merkiksi, ja tätä sporttisuutta on korostettu myös erilaisilla urheiluversioilla. Monia Seateja saa urheiluhenkisellä FR-varustetasolla, ja lisäksi tietyistä malleista on tarjottu Cupraksi nimettyjä tehotykkejä. Cup Racing -sanoista alkunsa saanut lyhenne nähtiin ensimmäistä kertaa jo vuonna 1996 silloisen Ibizan perässä.
Tällä hetkellä Cupra-malleja on tarjolla vain kompaktiluokan Leonista. Niistä viimeisin, eli Leon Cupra R:ksi nimetty erikoisversio esiteltiin viimesyksyisessä Frankfurtin autonäyttelyssä. Ainoastaan 799 kappaleen eränä valmistettavassa autossa käytettiin kuparinvärisiä tehosteita, mikä oli jo merkki tulevasta. Cupra erotetaan nimittäin omaksi sporttibrändikseen, jonka logossa käytetään samaa sävyä.
Tästä liikkui automaailmassa huhuja jo viime syksynä, ja nyt Seat julkaisi Cupran uuden logon tiiserivideossaan. Nuolimainen kuvio eroaa selvästi Seatin perinteisestä merkistä, mutta muita tietoja ei suostuttu vielä antamaan. Niiden vuoro koittaa vasta 22. helmikuuta, jolloin uusi brändi julkistetaan virallisesti. Uusissa Cuprissa ei nähdä ilmeisesti enää lainkaan Seatin logoja, vaan nuolikuvio valtaa niiden paikan.

Espanjalaismerkin pomona toimivalla Luca De Meolla on jo kokemusta vastaavasta brändimuutoksesta. Hän toimi nimittäin aiemmin Fiatilla, jonka urheiluversiot niputettiin Abarthin merkin alle jo vuonna 2007. Abartheissakaan ei käytetä Fiatin logoja, mikä on nostanut niiden statusta ja haluttavuutta. Toinen esimerkki vastaavasta muutoksesta on Volvon Polestar-divisioona, joka erotettiin äskettäin omaksi sporttibrändikseen.
Polestar keskittyy sähköistettyihin urheilumalleihin, ja vastaavaa voi olla luvassa myös Seatilta. Merkin tutkimuksesta ja tuotekehityksestä vastaava Matthias Rabe on jo todennut, että tulevaisuus voi tuoda mukanaan hybridivoimanlähteellä varustettuja Cupria. Niiden vuoro on kuitenkin vasta myöhemmin, koska ensimmäinen uusi Cupra on hyvin todennäköisesti sporttinen katumaasturi.
Se on suositun Atecan pohjalta tehtävä urheiluversio, joka esitellään ilmeisesti jo noin kuukauden päästä Geneven autonäyttelyssä. Cupra-Atecaa vauhdittaa muun muassa VW Golf R:stä tuttu kaksilitrainen turbokone, jonka teholukema ylittää 300 hevosvoiman rajapyykin. Seat saa tämän auton myötä etumatkaa, koska VW:n ja Skodan katumaastureista ei ole vielä nähty vastaavia sporttimalleja.
Lisäksi tulossa saattaa olla jopa 335-heppainen Leon ST Cupra R -farmari, mutta pientä hot hatchia Cupralta ei valitettavasti nähdä. Seatin mielestä pikkuautoluokassa ei ole tarpeeksi kysyntää tehoversioille, joten VW Polo GTI ei saa konsernin sisäistä kilpailijaa Ibiza Cuprasta. Tämä on sääli, koska koko Cupran tarina alkoi Ibizan sporttimallista.
- Lähde Autoexpress
Kommentoi Facebookissa