Seitsemänvuotiaan pojan murhasta epäilty käytti teräasetta – tekijä on uhrin eno

Helsingin käräjäoikeus vangitsi henkirikoksen epäillyn tekijän, vuonna 1982 syntyneen miehen.

Helsingin käräjäoikeus vangitsi henkirikoksen epäillyn tekijän, vuonna 1982 syntyneen miehen. (Kuva Fotolia)

Teon alkaessa paikalla oli kaksi perheen aikuista ja uhrin lisäksi myös toinen alaikäinen lapsi.

HENKIRIKOS Arabianrannassa myöhään jouluaattoiltana tapahtuneen henkirikoksen epäilty tekijä on vangittu. Vangitsemisesta päätettiin Helsingin käräjäoikeudessa perjantaina 28. joulukuuta.

Poliisi tutkii tekoa murhana, sillä tekotapa on ollut poikkeuksellisen raaka ja julma ja uhri on ollut nuoren ikänsä vuoksi puolustuskyvytön. Henkirikoksen epäilty tekijä on 36-vuotias mies, ja rikoksen uhri seitsemänvuotias poika.

Epäilty on uhrin eno. Teon aikaan jouluaattona hän oli uhrin perheen vieraana Brysselinkadulla sijaitsevassa asunnossa. Tapahtumahuoneistossa oli teon alkaessa paikalla kaksi perheen aikuista ja uhrin lisäksi myös toinen alaikäinen lapsi.

Tapahtuma on saanut alkunsa yllättäen. Epäillyn aloittama teko ehti kertaalleen keskeytyä ja uhrille oltiin hankkimassa apua, mutta epäilty onnistui saamaan uhrin haltuunsa ja lukkiutui tämän kanssa huoneistoon.

– Tilanne on edennyt niin nopeasti, ettei siihen ole ehditty väliin. Epäiltyä on päästy kuulemaan esitutkinnassa kerran, ja hän on kertonut harhoistaan, jotka ovat toimineet vaikuttimena tekoon ryhtymisessä. Teossa on käytetty teräasetta, ja tappamisen tarkoitus on ollut ilmeinen, kertoo teosta tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth Helsingin poliisilaitokselta.

Teko oli yksittäinen, eikä epäilty kohdistanut väkivaltaa muihin paikalla olleisiin. Poliisi otti epäillyn kiinni tapahtumapaikalta, ja kiinniotto sujui rauhallisesti. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, että epäilty olisi ollut tekohetkellä päihteiden vaikutuksen alaisena.

Uhrin perheelle on järjestetty kriisiapua, ja heidän kuulemisensa on edelleen kesken. Perheen lasten kouluihin ollaan yhteydessä, jotta kouluissa voidaan valmistautua tukemaan lapsia sekä antamaan kriisiapua. Asianosaisten kuulemisen lisäksi esitutkinta jatkuu seuraavaksi muun muassa teknisellä tutkinnalla.

Mediatietojen mukaan ulkomaalaistaustainen epäilty on syyllistynyt vuodesta 2001 lähtien muun muassa kahteen omaisuusrikokseen, neljään törkeään rattijuoppouteen ja neljään pahoinpitelyyn.

Syytteen nostamisesta päätetään 6. päivä maaliskuuta mennessä. Syyttäjäksi on määrätty kihlakunnansyyttäjä Eija Velitski.

Lue myös: Alakouluikäisen pojan henkirikoksesta epäiltyä esitetään vangittavaksi – ”Uhrin omaiset ovat erittäin järkyttyneitä”

Kommentoi Facebookissa