HENKIRIKOS Brysselinkadulla Helsingin Arabianrannassa jouluaattona tapahtuneen henkirikoksen epäiltyä tekijää, vuonna 1982 syntynyttä miestä, esitetään vangittavaksi.
Vangitsemisvaatimus käsitellään Helsingin käräjäoikeudessa perjantaina 28. joulukuuta kello 14. Epäilty rikosnimike on murha, ja miestä esitetään vangittavaksi todennäköisin syin.
– Rikosnimikkeen perusteena on erityisen raaka ja julma tekotapa ja se, että rikoksen kohteena on ollut puolustuskyvytön lapsi, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth Helsingin poliisilaitokselta.
Henkirikoksen uhri oli alakouluikäinen poika, ja epäilty rikos tapahtui yksityisasunnossa myöhään jouluaattoiltana. Omaisille on järjestetty kriisiapua, ja heidän kuulemisensa on vielä kesken.
– Uhrin omaiset ovat erittäin järkyttyneitä. Pyydämme medialta hienotunteisuutta heitä lähestyttäessä, sanoo Kanth.
Poliisi kertoo tapauksesta lisää vangitsemiskäsittelyn päätyttyä.
Lue myös: Jouluaattoillan järkyttävän henkirikoksen uhri on alakouluikäinen poika – poliisi otti miehen kiinni
Kommentoi Facebookissa