Selviätkö jokapäiväisistä laskuistasi? – Joka neljäs suomalainen tarvitsee lainaa

Jos laskut uhkaavat erääntyä, otetaan maksuvapaata asuntolainasta tai pienempiä summia lainataan ystäviltä.

Jos laskut uhkaavat erääntyä, otetaan maksuvapaata asuntolainasta tai pienempiä summia lainataan ystäviltä. (Kuva Fotolia)

Suomessa myös maksuvapaata käytetään huomattavasti herkemmin kuin muualla Euroopassa.

TALOUS Koronakriisillä on laaja, mutta epätasaisen vaikutus kuluttajien taloudelliseen hyvinvointiin. Joka neljännellä suomalaisella ovat käytettävissä olevat tulot vähentyneet koronapandemian myötä. Puolet perheellisistä vastaajista on enemmän huolissaan taloudellisesta hyvinvoinnistaan kuin koskaan aikaisemmin elämässään. Ei-perheellisillä luku on 40 prosenttia.

Joka neljäs sanoo lainanneensa rahaa maksaakseen kuukausittaiset laskunsa. Kuluttajista 43 prosenttia on unohtanut yhden tai useamman laskun maksamisen viimeisten 12 kuukauden aikana. Unohdus on yleensä kertaluonteinen.

Intrumin myyntijohtaja Juha Iskala kertoo etätyön muuttaneen laskujenmaksun prioriteetteja.

– Suomalaiset ovat pääosin kuuliaista kansaa. Jos laskut uhkaavat erääntyä, otetaan maksuvapaata asuntolainasta tai pienempiä summia lainataan ystäviltä. Heistä, joiden tulot vähenivät, 17 prosenttia otti maksuvapaata, kun Euroopassa vastaava luku on vain 9 prosenttia. Samoin pyritään karsimaan kaikessa ylimääräisessä.

Vuosittain ilmestyvä European Consumer Payment -raportti antaa kattavan käsityksen koronapandemiakriisin vaikutuksista eurooppalaisten ja suomalaisten kuluttajien käyttäytymiseen. Suomi on muiden Pohjoismaiden ja Baltian maiden ohella selvinnyt kriisistä hyvin verrattuna Etelä-Euroopan maihin.

Vuosittaisen raportin tuottaa ulkoinen tutkimuslaitos, joka kerää tietoja samanaikaisesti 24 Euroopan maasta. Tänä vuonna tutkimukseen osallistui yhteensä 24 198 kuluttajaa. Tutkimuksen kenttätyö on tehty 28.8.-5.10.2020 välisenä aikana.

Lue myös: Rahahuolet aiheuttavat ahdistusta ja ylivelkaantuminen häpeää – ”Määrät ovat hurjia nuorissa ikäluokissa”

Kommentoi Facebookissa