TULIPALO Hälytys Jyväskylässä Palokan senioriasuntojen tulipalosta tuli perjantaina 10.7. klo 21.30 ja ensimmäinen yksikkö oli paikalla klo 21.36. Palokan seniorikokonaisuudessa on Mehiläisen hoivapalvelujen, Varttuneiden asumisoikeusyhdistys Jason ja Jyväskylän Vuokra-asuntojen asuntoja sekä omistusasuntoja.
Senioriasuntojen tulipalosta evakuoitiin 168 henkilöä, joista neljä henkilöä oli altistunut savulle. Noin klo 23 näytti, että palo oli saatu jo rajattua, mutta hetken päästä palo levisi yllättävästi ja varsin nopeasti yhdysrakennuksen kautta toiseen, alempaan kerrostaloon.
– Poliisin ja pelastuslaitoksen tekninen tutkinta on käynyt jo paikalla ja palotutkinta aloittaa työnsä sunnuntaina aamulla, kertoo päivystävä päällikkö Pauli Nurminen Keski-Suomen pelastuslaitokselta.
Enimmillään palopaikalla oli kymmeniä pelastajia ja 25 yksikköä, muun muassa kaikki nostolavayksiköt Keski-Suomesta. Palon nopea leviäminen on tutkimuksen kannalta yksi tärkeimmistä asioista. Ilman nopeita toimia henkilövahinkoja olisi voinut tulla. Tilanteessa keskityttiinkin ensin evakuointiin ja sen jälkeen sammutustoimiin.
Asukkaat evakuoitiin Palokan koulukeskukseen, josta heidät ohjattiin tilapäismajoituksiin. Majoitusta löytyi muun muassa hotelleista, kaupungin ja yksityisten palveluntuottajien yksiköistä sekä omaisten ja läheisten luota. Mehiläisen asiakkaat siirtyivät Mehiläisen omiin yksiköihin.
– Tärkeintä on nyt, että asukkaat ovat turvassa. Evakuoituja ja heidän läheisiään palvelee viikonloppuna sosiaalipäivystys ympäri vuorokauden, kertoo sosiaalipalvelujen palvelujohtaja Ulla Kuittu Jyväskylän kaupungilta.
Tässä vaiheessa ei ole vielä tietoa, milloin asuntoihin pääsee käymään, koska osassa on sortumisvaara ja myös tutkinnan pitää ensin käynnistyä.
Kommentoi Facebookissa