Senni Salminen avasi Suomen mitalitilin EM-hallikisoissa – viimeisellä hypyllä pronssia!

Senni Salminen hyppäsi historiallisen kolmiloikkamitalin EM-hallikisoista. (Kuva AOP)

Suomalaismitalistilla on ollut terveysongelmia jalkojensa kanssa.

EM-KISAT Senni Salminen avasi Suomen joukkueen mitalitilin kolmannella sijallaan naisten kolmiloikan finaalissa yleisurheilun Euroopan mestaruuskisoissa Hollannin Apeldoornissa.

Salminen loikki toisella hypyllään 13,64 ja astui sitten seuraavat hypyt yli, kunnes viimeinen kantoi 13,99 ja toi mitalin. Sijoitus on Suomen paras naisten kolmiloikassa EM-halleissa. Kristiina Mäkelä ponnisti urallaan kahdesti EM-halleissa kuudenneksi ja Salminen oli seitsemäs 2021.

Kilpailun voitti Espanjan Ana Peleteiro-Compaoré, joka loikki 14,37. Toiseksi ponnisti Romanian Diana Ana Maria Ion tuloksella 14,31. Salmisella on ollut ongelmia jalkojensa kanssa.

– Ei olisi huvittanut enää loppua kohden, kun tuntui ettei tule mitään ja on eri paria jalat, Salminen tunnusti Ylen haastattelussa.

Salmisen valmentaja Matti Mononen oli tyytyväinen suojattinsa onnistumiseen. Finaalin aikana Mononen käskytti urheilijaansa kirosanojen kera unohtamaan vaivansa, ja se onnistui.

Samalla hän kuitenkin vahvisti, että Salmisella on ollut jo pidempään vaikeuksia oikean jalan säären kanssa, johon rasitus aiheuttaa puujalkamaista tunnetta, mikä haittaa hyppäämistä.

Lue myös: Suomesta 25 urheilijan joukkue yleisurheilun EM-hallikisoihin – katso koko nimilista

Kommentoi Facebookissa