MEDIA Julkisen sanan neuvosto arvioi syyskuun kokouksessaan, että Aamulehden päätoimittajalla oli harkintavaltansa puitteissa oikeus poistaa väliaikaisesti satoja juttuja verkosta arviointia varten.
Kyse oli tapauksesta, jossa arvostettu toimittaja Matti Kuusela paljasti yllättäen elämäkerrassaan sepittäneensä juttuihinsa sisältöä.
Kuusela esimerkiksi kertoi vuonna 2021 julkaistussa jutussa kohdanneensa runoilija Eeva-Liisa Mannerin (1921-1995) ja siteerasi käytyä keskustelua. Todellisuudessa Kuusela ei ole koskaan käynyt totena esitettyä sananvaihtoa Mannerin kanssa elokuvateatterin portaissa.
”Neuvosto katsoo, että lehden kohtaama tilanne oli poikkeuksellinen. Toimittajan kirjan perusteella oli mahdotonta päätellä, kuinka laajasti sepitettä oli käytetty. Päätoimittajalla oli harkintavaltansa puitteissa oikeus poistaa jutut väliaikaisesti asian selvittämisen ajaksi. Kesti kuitenkin kolme päivää ennen kuin lehti kertoi, että juttuja mahdollisesti palautetaan verkkoon selvitystyön jälkeen. Neuvosto toteaa, että yleisölle olisi ollut suotavaa kertoa jo poistamishetkellä juttujen palauttamisesta.”
Julkisen sanan neuvosto arvioi saapuneen kantelun pohjalta vain juttujen poistopäätöstä, ei toimittajan toimintaa, juttujen sisältöä tai sitä, oliko jutuissa ollut asiavirheitä.
Matti Kuusela on saanut muun muassa Bonnierin suuren journalistipalkinnon, tutkivan journalismin Lumilapio-palkinnon sekä valtion tiedonjulkistamispalkinnon.
Lue myös: Kokenut toimittaja paljasti sepittäneensä asioita – Aamulehti hyllytti yli 500 artikkelia
Kommentoi Facebookissa