ELÄMÄNTARINA Mies opastaa navigaattorin pyörittämän tulijan oikean osoitteeseen tarkasti havainnoiden ja lähes metrin tarkkuudella.
– Tekniikka on mukava apuväline, mutta ei se kuitenkaan ihmisaisteja voita. Näkövammaisena olen oppinut siihen, että kysymällä, kuuntelemalla ja painamalla mieleen arjen suuntaviivat pysyvät hyvin hallinnassa.
Kauhavalainen Seppo Lamminniemi, 65, tunnetaan yli maakuntarajojen valoisan elämänasenteen lisäksi myös erinomaisista puhelahjoistaan.
– Räjähdys vei näkökyvyn ja kädet, muitta en ole koskaan antanut rajoitteiden hallita elämääni. Teen sitä mitä pystyn ja käytän rohkeasti vahvuuksiani. Minulle on suotu laaja sanavarasto ja taito käyttää sitä, joten tällä paketilla olen luonut omannäköiseni elämän, Seppo luonnehtii.
Automieheksi ilman ajokorttia
Mutta palataanpa kuitenkin aikaan ennen onnettomuutta.
– Niin. Siinäpä sitä riittääkin kerrottavaa, sillä en ollut ihmisenäkään ihan nössöimmästä päästä, Seppo hymähtää ja palaa muistoissaan vauhdikkaisiin nuoruusvuosiinsa.
– Olen aina ollut oman tien kulkija, määrätietoinen ja rohkeakin. Myös laiskan leipä on ollut tuntematon käsite, sillä aloitin yritystoiminnan 13-vuotiaana. En kysellyt apurahojen perään, vaan ostin traktorin ja ryhdyin urakoitsijaksi. Hommia riitti, lumitöistä kaatopaikkakuormien kuljettamiseen.
Jo muutamaa vuotta myöhemmin kovana työmiehenä tunnettu Seppo laajensi toimenkuvaansa ja siirtyi traktoriurakoitsijasta kuorma-auton kuljettajaksi. Ikää nuorella automiehellä oli tuolloin 16 vuotta.
– Eihän minulla ollut edes ajokorttia, kun en ollut missään välissä ehtinyt hankkia sitä. Kukaan ei kuitenkaan kysellyt sitä. Ei edes virkavalta, vaikka viikonloppuisin hurauttelin kuormurilla tansseihinkin ja luonnollisesti lava täynnä kavereita, Seppo muistelee naureskellen.

Panos räjähti käsiin
Innokas ja kokenut rattimies sai kuitenkin hyvin töitä. Kaikki leivänjatke kelpasi.
– Pääasia oli, että rattaat pyörivät ja maine kasvoi. Ja kun päällä oli vielä synnynnäinen tahtotila, niin lähdin hakemaan elämänkokemusta myös reissuhommista.
Seppo kierteli siirtotyömailla louhintahommissa.
– Työ kiviporarina oli tosiäijien hommaa. Palkka oli hyvä ja elämäntyyli sen mukainen. Vapaa-aikana nostettiin jalka jarrulta ja painettiin kaasua. Vauhtia riitti, sillä johtotähtenä toimivat nuoruus ja alkoholi.
Vuonna 1972 tapahtui kuitenkin äkkipysähdys. Seppo käsitteli huolimattomasti käsissään ollutta räjähdepanosta ja se laukesi.
– Kaikki tapahtui nopeasti. Muistan vain humahduksen ja valtavan paineaallon. Sen jälkeen kaikki pimeni. Siihen pamaukseen päättyivät villit vauhtivuoteni.
Surutyötä ja kapinointia
Seppo menetti räjähdysonnettomuudessa molemmat kätensä sekä toisen silmänsä.
– Toinen silmä poistettiin heti ja toista leikattiin kymmeniä kertoja. Operointien myötä näkökykyni kuitenkin heikentyi. Alussa näin vielä hahmoja ja värejä, mutta leikkausten seurauksena maailmani pikkuhiljaa pimeni.
Seppo oli onnettomuuden sattuessa 19-vuotias, työteliäs ja hyvin tienaava nuorimies.
– Vain yksi pamaus ja entinen elämä oli historiaa. Tapaturma pysäytti ja muutti kerralla arjen suuntaviivoja. Korkki kiertyi kiinni ja ryhdyin suunnittelemaan tulevaisuutta raittiin miehen näkökulmasta. Valitettavasti elämää ilman alkoholia ei kestänyt kuin kaksi vuotta.
Ennen lopullista raitistumistaan Seppo sanoo juoneensa vielä kymmenen vuotta.
– Ehkä se oli jonkinlaista surutyön ja kapinoinnin sekoitusta. Vaikka olen aina olla puhelias ja avoin, niin pysähdystä lienee ollut helpompi purkaa pullon kautta, Seppo miettii.
Kuitenkin siinä vaiheessa kun Seppo löysi rinnalleen rakastavan vaimon ja perhe kasvoi kahdella tyttärellä, elämälle alkoi löytyä tarkoitus.
– Pikkuhiljaa korkki kiertyi kokonaan kiinni. Olin vaikeasti vammainen, mutta olin kuitenkin mies, aviopuoliso ja kahden tyttölapsen isä. Perheen myötä elämäni rakentui uudelleen ja sai kestävän alustan myös tulevaisuutta ajatellen.

”Piikki osui suoraan silmään”
Viimeisen viinaryyppynsä Seppo sanoo ottaneensa vuonna 1983. Kolme vuotta raitistumisensa jälkeen Seppo osti perheelleen unelmiensa omakotitalon, piharakennuksineen ja ryytimaineen.
– Arki palasi uomiinsa, kunnes 37-vuotias vaimoni joutui yllättäen ohitusleikkaukseen. Kaikki meni hyvin, mutta tilanne ei ollut kuitenkaan helppo, kun huollettavani oli hetken aikaa kaksi alle kymmenvuotiasta pikkulikkaa.
Vastoinkäymiset eivät loppuneet kuitenkaan tähän, sillä Seppo menetti tapaturman seurauksena myös toisen silmänsä.
– Olimme remonttihommissa, kun touhun keskellä törmäsin pihalle olleeseen pyörivään pyykinkuivaustelineeseen. Seuraus oli kohtalokas, sillä telineestä törröttänyt piikki osui suoraan terveempään silmääni. Takaraivossa jysähti niin lujaa, että luulin aluksi, että minua ammuttiin.
Menetettyään toisenkin silmänsä Seppo sokeutui täysin.
– Silloin tuntui, ettei tästä enää nousta, mutta noustiin kuitenkin.
Seppo luonnehtii itseään elämän karaisemaksi mieheksi.
– Vaikka välillä on menty polvilleen, niin periksi en ole antanut. Tiedän heikkouteni, mutta tunnistan myös vahvuuteni. Näillä eväillä olen pärjännyt ja rakentanut arjesta peilikuvani näköisen.
Viisi yritystä ja kärrykauppaa
Seppo tiedetään läpi Suomen hyvin idearikkaana yrittäjänä.
– Tykkään haasteista. Viisi erilaista yritystä olen perustanut ja lähes saman verran myynyt eteenpäin.
Erinomaisena seuramiehenä tunnettu Seppo on kiertänyt vuosien saatossa myös kauppamiehen roolissa.
– Vain artikkelit ovat vaihtuneet. Aluksi ajeltiin Marjatta-vaimon kanssa säle- ja rullaverhokaupoilla. Sen jälkeen myytiin parikymmentä vuotta kesät mansikkaa ja talvet perunoita. Välillä vain kuljettaja vaihtui.
Seppo on pistänyt rohkeasti myös ideamyllynsä jauhamaan.
– Ostin aikoinaan muun muassa suksisauvoistaan tunnetun Exel-yhtiöiden jätettä ja jatkojalostin ne aitapylväiksi sekä marjapuskatelineiksi.
Samoihin aikoihin Seppo ryhtyi myymään myös hevostarvikkeita. Hän hankki vanhan myymäläauton, muutatti sen hevostarvikemyymäläksi ja lähti kiertämään Suomen raviratoja.
– Suosion ollessa kuumimmillaan myin yrityksen ja perustin pakettiauton perään uuden hevostarvikemyymälän. Tämän vetonaulaksi kehittelin ainutlaatuisen kaviovuolupuukko-sarjan.
Sepon maine hevosmiesten keskuudessa kasvoi entisestään, kun kauhavalaisyrittäjä suunnitteli ensimmäisenä Pohjoismaissa alumiiniaisaiset kilpakärryt.
– Yli 50 vuotta aisat oli tehty puusta, mutta alumiinin myötä kärryihin saatiin lisää keveyttä ja kestävyyttä. Alumiiniaisaisella kilpakärryllä oli kova noste ja tämän ansiosta nousimme Suomen kolmanneksi suurimmaksi kärrynvalmistajaksi. Suuri kiitos menestyksestä kuului myös erinomaisille työntekijöilleni.

Salonkikelpoinen pytinki
Vaikka ikänsä puolesta Seppo sanoo sopivansa joutomiesten joukkoon, niin käytännössä kauhavalaismiehen elämäntyyli on aivan muuta.
– Kiirettä riittää, vaikka olen jättäytynyt yritystoiminnasta pois. Tilalle ovat tulleet vapaaehtoistyö ja yhdistystoiminta. Viimeiset kaksi vuotta olen ollut täyspäiväisesti kiinni Kauhavan Invalidiyhdistyksen toiminnassa. Matka on ollut mutkikas, sillä toiminta on aloitettu alusta ja täysin puhtaalta pöydältä.
Uinuneen yhdistyksen hereille saaminen on vaatinut puheenjohtajana toimivan Sepon mukaan järjettömän määrän työtunteja.
– Ja samalla myös rohkeutta heittäytyä tuntemattomalle tielle. Painolasteista suurin ei ollut tyhjä kassa, vaan uhka siitä, että yhdistyksen lippulaivana toiminut kesäkoti myydään. Onneksi kauppa saatiin estettyä. Se oli erävoitoista suurin, sillä nollasta on aikaisemminkin aloitettu.
Sepon tarttuessa toimeen velattomalla yhdistyksellä oli 76 jäsentä, mutta toiminta uinui. Nyt jäseniä on 157.
– Lähdimme liikkeelle kesäkoti Lehtopirtin kunnostuksella. Hommasin tarvikkeet ja teimme talkoovoimin noin 25 000 euron remontin. Kunnostusprojektin toinen vaihe nielaisi euroja reilut 20 000 ja myös tämän olemme pystyneet toteuttamaan avustusten ja hyvän tahdon voimalla.
Koulutusta ja lystin pitoa
Ryteikön keskellä uinunut kesäkoti on saanut Sepon mukaan salonkikelpoisen kasvojen pesun. Lahot paikat on korjattu ja pinnat uusittu ovia myöten. Myös piha on kunnostettu ja esteettömyys nostettu ajan tasalle.
– Projektin kolmas vaihe, johon kuuluvat muun muassa grillikota, puuliiteri ja aurinkoterassi, tulee maksamaan noin 15 000 euroa. Myös tämän kohdalla voin sanoa, että hyvää tahtoa on paljon liikkeellä, Seppo paljastaa tyytyväisenä.
Tasan kaksi vuotta siitä, kun Seppo tarttui toimeen, on tapahtunut paljon.
– Ruusunen on herännyt unestaan. Aluksi muutin nimen, sillä entinen ei mahtunut edes riville. Yhdistyksellä on nykyään myös nettiyhteydet, toimintasuunnitelma ja tavoitteet. Mottona pidämme, että kun ei ole menneisyyttä, niin kaikki on uutta, ihanaa ja ihmeellistä, Seppo luonnehtii hymyillen.
Kauhavan Invalidit kokoontuvat säännöllisesti muun muassa bingon ja karaoken merkeissä. Myös hengelliset tilaisuudet ovat vahva osa yhdistyksen toimintaa.
– Seuraava tavoite on hankkia kunnolliset ATK-laitteet. Näiden avulla voimme järjestää tarvitseville vaikka alkeista lähtevää ja hitaasti etenevää tietotekniikkakoulutusta.
Yhdistyksen hopealankana toimii kuitenkin yhteisöllisyys.
– Pääpaino on kerätä porukka yhteen ja koukuttaa sisään mukavaan toimintaan. Meillä ei tunneta kynnyksiä eikä kuppikuntia. Lättyjä paistellaan sulassa sovussa ja karaokessakin jokainen voi olla hetken ihan oikea tähti.
Kommentoi Facebookissa