Vaikeavammainen Sisko on yrittäjä ja taiteilija – ”Elämäni on loppujen lopuksi mukavaa ja mutkatonta”

ELÄMÄNTARINA Hyvin hoidettu puutarha ja taidolla tehnyt käsityöt ovat iiläisen Sisko ”Sissu” Sergejeffin, 56, tavaramerkki.

– Tämä on minun valtakuntani ja elämänilojeni aarreaitta. Makuuhuoneen nurkassa pyörittelen numeroita ja keittiön pöydän äärellä rentoudun. Elämäni on loppujen lopuksi mutkattoman mukavaa, Sissu muotoilee tyytyväisenä.

Rivitalokaksiossa Sissi-kissansa kanssa asuva Sisko tunnetaan yli maakuntarajojen sisukkaasta elämänasenteestaan.

– En ole koskaan antanut rajoitteiden hallita elämääni. Tekemisen vietti on niin kova, että synnynnäinen nivelten jäykistymissairaus on vain hidaste arjen touhuissa. Liikunta- ja toimintarajoitteet eivät ole koskaan olleet jarru unelmilleni.

Erinäisten toimintarajoitteiden lisäksi myös Sissun liikuntakyky on vuosien saatossa heikentynyt.

– Vielä nelikymppisenä kävelin, mutta nykyään joudun käyttämään pyörätuolia. Olen kuitenkin sopeutunut tilanteeseen ja hyväksynyt jopa sen, että tämänkään sairauden kohdalla ikä ei ole pelkkiä numeroita.

Varpaat toimivat sormina

Iin Yli-Olhavassa, maatilan tyttönä varttunut Sissu sanoo lapsuutensa olleen hyvin suojeltua.

– Tämä on täysin ymmärrettävää, sillä synnyin keskosena ja kaiken lisäksi vielä kotikammarissa. Olen myös viisilapsisen perheen nuorin, joten kuopuksen ominaisuudessa pääsin nauttimaan yllin kyllin erityishuomiota, Sissu taustoittaa.

Osaltaan vanhempien suojeluviettiä lisäsi myös se, että perheen nuorimmainen oli niin sanottu erityislapsi. Synnynnäinen nivelten jäykistymissairaus AMC on vaikuttanut Sissun elämään pikkutytöstä lähtien.

– Mieli oli vilkas, mutta kunto heikko. Olisin halunnut mennä, tulla ja osallistua, mutta sairaus pisti jarruja lapsuuden leikeille. Muistan edelleen ne hetket, kun sisarukset painelivat kavereiden luo ja minä jäin itkua tuhertaen kotiin. Onneksi äiti oli taitava keksimään ohjelmaa. Kävimme sukuloimassa, kylässä ja hetkistä hienoimpiin kuului linja-autossa matkustaminen, Sissu muistelee hymyillen.

Toimintarajoitteista huolimatta pikku-Sissu oli kuitenkin eloisa ja iloinen lapsi.

– Olin aina kysymässä, että ”mitähän minä tekisin”. Minusta ei ollut hyppynarun pyörittäjäksi eikä pallopeleihin, joten otin kynän varpaiden väliin ja ryhdyin piirtämään. Niin, varpaat olivat minun sormeni, sillä en osannut tehdä käsillä yhtään mitään. Vasta kouluaikoina opettelin käyttämään kättäni arjen eri toiminnoissa.

”Jouduin todistelemaan taitojani”

Rakastavan ja turvallisen kodin ansiosta Sissusta kehittyi määrätietoinen ja sisukas nainen.

– Halusin opiskella, kehittyä ja rakentaa peilikuvani näköisen elämän. Vammaisten erityiskoulun jälkeen kävin normaalin lukion ja valkolakin saatuani meni kauppakouluun.

Kaupallisia aineita opiskellessa Sissulla vahvistui ajatus omasta kirjanpitoalan yrityksestä. Ennen liiketoiminnan aloittamista hän päätti hankkia kuitenkin lisätietoa yrittäjäkurssien kautta.

– Siinäpä sitä olikin jumppaamista. Jouduin matkan varrella niin sanottuihin työkokeilutesteihin, joita oli enemmän kuin tarpeeksi. Taitojen todisteleminen oli ärsyttävää touhua ja testien todellinen merkitys jäi muutenkin hämärän peittoon.

Sissu pysyi kuitenkin tyylilleen uskollisena eikä antanut epäilijöiden lannistaa tulevaisuuden suunnitelmiaan. Päinvastoin. Hän pisti isompaa pykälää päälle ja perusti vuonna 1989 oman ATK-alan yrityksen.

– Painopiste on edelleen kirjanpitotehtävissä, joten asiakaskuntani koostuu eri alojen yrittäjistä. Saan olla tavattoman kiitollinen kaikesta, sillä takana on paljon muistorikkaita hetkiä. Kiitos olemassa olostani kuuluu myös pitkille asiakassuhteille, sillä vanhimmat asiakkaat ovat olleet mukana alusta lähtien.

Tavoitteena oma näyttely

Vaikka Sissu luonnehtii työtään numeroiden parissa elämäntavaksi, niin viime aikoina yrittäjän elämään on astunut kuitenkin uusi intohimo; taide.

– Jos ihan tarkkoja ollaan, niin kyseessä on kuitenkin uusvanha rakkaus, sillä olen jo lapsesta saakka tykännyt piirtämisestä. Lukion jälkeen kiinnostuin myös öljyvärimaalauksesta ja into oli niin kova, että paneuduin tyylisuunnan aakkosiin jopa kirjekurssin kautta. Tuloksena tästä kaikesta oli lukematon määrä vaiherikkaita työtunteja ja peräti yksi valmis taulu, Sissu paljastaa naureskellen.

Seuraavat 20 vuotta palo taiteeseen paloi puoliliekillä. Itse maalausvälineet olivat telakalla, mutta Sissu ylläpiti kipinää kuitenkin muulla tavoin.

– Askartelin, tein mosaiikki- ja sementtitöitä sekä työstin erilaisia sommitelmia. Ja onhan se puutarhanhoitokin omanlaistansa taidetta, Sissu luonnehtii.

Kuitenkin siinä vaiheessa, kun Oulun Kynnys ry järjesti jäsenilleen taidepiirin, Sissu tarttui uudelleen siveltimeen.

– Se oli sitten menoa. Taidepiiri antoi tarvittavaa polttoainetta tulevaan ja tässä sitä ollaan. Sivellin on ”juurtunut” suuhun ja tavoitteena on, kuten kaikilla taiteenharrastajilla, oma näyttely, suulla maalaava Sissu selvittää.

Vahvan tahdonvoiman myötävaikutuksella Sissu on matkalla kohti taiteellista unelmaansa.

– Vuoden 2017 maaliskuussa minut hyväksyttiin maailmanlaajuiseen Taidetta ilman käsiä -yhdistykseen. Pääsylippu SJK-Kustannuksen riveihin on maallikkotaiteilijan lottovoitto, joten tästä mahdollisuudesta aion ottaa kaiken irti.

Sisällä asuu pieni taiteilija

Taide on Sissulle enemmän kuin pelkkää maalaamista. Taiteen kautta hän voi luoda elämälleen aivan uudet ääriviivat.

– Kun mietin värimaailmaa ja seuraavaa siveltimen vetoa, tunnen olevani ihminen ihmisten joukossa. Minulla on toimintarajoitteet, mutta rajoitteista huolimatta kankaalle jää sydämen jälki.

Tällä hetkellä Sissu tekee lähinnä öljyväri- ja akvarellitöitä. Aihepiiri liikkuu eläimistä asetelmiin.

– Suulla maalaamiseen eivät sovellu kaikki maalaustekniikat. Esimerkiksi hiilipiirrokset olen jättänyt suosiolla väliin, yksinomaan jo katseen kestävän lopputuloksen kannalta.

Vaikka Sissulla on vahva kosketuspinta taiteeseen, niin vuosikymmenten hiljaiselo vaatii vauhdin saamiseksi omat sytykkeensä. Onneksi hänen sisällään asuu pieni taiteilija ja palo tehdä taidetta on todella kova.

– Tässä lajissa ei voi kuitenkaan oikoa mutkia, joten edessä on pitkä ja opintäyteinen tie. Tekemistä riittää ja haasteistakaan ei tule olemaan puutetta. Hyvänä esimerkkinä ovat valot ja varjot, joiden saattaminen kohdilleen vaatii muutakin kuin tahdonvoimaa, Sissu tietää kertoa.

Sisko ”Sissu” Sergejeff on antanut kasvot sinnikkyydelle. Lihasten jäykistymissairaus on Sissun mukaan rajoittanut elämää, mutta ei estänyt elämästä sitä.

– En ole koskaan antanut valtaa invaliditeetilleni. Tiedän rajoitteeni ja tunnen rajani, mutta yritän aina löytää arkeeni myös sen valoisamman puolen. Aika ja ajoittaiset vastatuulet ovat opettaneet pitämään pää pinnalla ja pyörät tiukasti kovalla maalla. Reilun 50 vuoden kokemuksella tiedän, että elämä vammaisena on omanlaisensa taitolaji.