LIIKENNETURVALLISUUS Myyrmäessä 12. kesäkuuta tapahtuneen liikenneonnettomuuden esitutkinta etenee poliisissa. Onnettomuus tapahtui, kun auto ja sähköpotkulauta törmäsivät toisiinsa.
Onnettomuudessa loukkaantui kolme sähköpotkulaudalla liikkeellä ollutta 12-vuotiasta lasta, joista vakavimmin loukkaantunut menehtyi sairaalassa
– Onnettomuudessa osallisena olleen henkilöauton kuljettajan sekä kahden 12-vuotiaan lapsen kuulustelut ovat edenneet hyvin. Todistajien kuulusteluja on kuitenkin vielä tekemättä, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Asko Sartanen.
Kuulusteluissa henkilöauton kuljettajalta on pyritty saamaan selvitystä siitä, mitä havaintoja hän on tehnyt onnettomuuteen johtaneessa tilanteessa. Myös lasten tekemät havainnot tilanteesta ovat tärkeitä.
Poliisin esitukinnassa on selvinnyt, että sähköpotkulaudan päällä on onnettomuuden sattuessa ollut samanaikaisesti kolme 12-vuotiasta lasta. Silminnäkijöiden mukaan sähköpotkulauta on tullut kovalla vauhdilla Raappavuorentien ylittävälle suojatielle.
– Tutkittavan olevan onnettomuuden rikosnimikkeitä parhaillaan tarkastellaan ja poliisi tekee asiassa tiivistä yhteistyötä syyttäjän kanssa. Nimikkeet tarkentuvat tutkinnan edetessä. On äärimmäisen tärkeää selvittää, oliko onnettomuudessa kyse siitä, että auto törmäsi sähköpotkulautaan vai enemmänkin kahden ajoneuvon yhteentörmäyksestä, sanoo Sartanen.
Poliisi tiedottaa esitutkinnan etenemisestä seuraavan kerran aikaisintaan ensi viikolla, kun kaikki kuulustelut on tehty ja palaveri syyttäjän kanssa pidetty.
Lue myös: Sähköpotkulautaturmassa ollut 12-vuotias lapsi menehtyi – kaksi lasta loukkaantui lievemmin
Kommentoi Facebookissa