Siperian pakkaset saapuvat Suomeen – talven kylmimmät säät tulevat toisella hiihtolomaviikolla

Säätä voidaan pitää harvinaisen kylmänä helmikuun lopulle.

Säätä voidaan pitää harvinaisen kylmänä helmikuun lopulle. (Kuva Fotolia)

Ensi viikolle ennustetaan kireitä pakkaslukemia ja aurinkoisia päiviä.

SÄÄTILA Ilmatieteen laitoksen 21.2. tekemän ennusteen mukaan viime päivien kylmä sää jatkuu toisella hiihtolomaviikolla. Ennusteiden mukaan sää vielä kylmenee tämänhetkisestä, kun talven kylmimmät ilmamassat saapuvat Siperian suunnalta Pohjois- ja Keski-Eurooppaan.

Kylmenemisen lisäksi ensi viikolla myös pohjoisen ja idän välinen tuuli on ajoittain kohtalaista, mikä lisää pakkasen purevuutta selvästi. Sää pysyy laajalti melko aurinkoisena ja poutaisena, lähinnä etelä- ja länsirannikon tuntumassa voi tulla vähäisiä määriä pakkaslunta.

– Viime viikolla uutisoitu polaaripyörteen jakautuminen ja siitä johtuva normaalia kylmempi jakso näyttää siis toteutuvan Pohjolassa, sanoo päivystävä meteorologi Jari Tuovinen Ilmatieteen laitokselta.

Ennustetut päivälämpötilat vaihtelevat maan etelä- ja keskiosassa -10 ja -20 asteen, pohjoisessa -15 ja lähes -30 asteen välillä. Kylmimpinä öinä etelässä pakkasta voi olla noin 25 astetta, maan keski- ja pohjoisosassa jopa reilut 30 astetta.

Säätä voidaan pitää harvinaisen kylmänä helmikuun lopulle, kun päivälämpötilat jäävät etelärannikolla -13 asteen tuntumaan ja sisämaassa lähelle -20 astetta. Vastaavat lukemat maan keskivaiheilla ovat -20 ja -26 asteen välillä ja pohjoisessa -23 ja -30 asteen välillä.

– Ensi viikon loppupuolella kireimmät pakkaset näyttäisivät heikkenevän ja väistyvän maamme länsi- ja eteläpuolelle, Tuovinen sanoo.

Tämän talven toistaiseksi kylmin lämpötila on mitattu helmikuun 4. päivänä Utsjoen Kevojärvellä, jossa oli pakkasta 37,1 °C.

Kommentoi Facebookissa